sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kokkolan mätsärit

Ensinnäkin, hyvää pääsiäistä kaikille! :)

Tänään oli Kokkolan mätsärit, ja mentiin junalla, kun aikataulut sopi kerrankin yhteen. Viime junareissusta on jo aikaa, mutta Lara oli menomatkalla aika rauhallinen, mitä nyt haukkui pienesti vähän väliä, mutta rauhoittui ihan viimeisillä minuuteilla. Mätsärit järjestettiin samassa paikassa kuin viime heinäkuussa, ihan aseman lähellä. Viimeksi mulla oli ongelmia löytää postin terminaali, mutta nyt oli mukava kävellä, kun reitti oli tuttu! Paikalla olivat myös Mari ja Oliver, Asta ja Seri sekä muitakin tuttuja, joten odotteluaika meni mukavasti kuulumisia vaihdellen. Lara ei pahemmin koirista välittänyt, mutta kävi sekin vähän tuttuja moikkaamassa :)



Pienet arvosteltiin pentujen jälkeen. Kehään otettiin neljä koirakkoa kerrallaan, ja pääsimme kehään heti ensimmäisten joukossa mustan koiran (rotua en muista), shiban (?) ja Tatu-phalénen kanssa. Lara seisoi tosi hyvin ja jaksoi odottaa muiden arvostelun ajan. Miestuomari oli tosi mukava, eikä Lara varsinaisesti väistänyt sitä. Pöydällä se vähän aristeli, mutta antoi tuomarin kopeloida ja näytti hampaat nätisti. Liikettä olin ressannut ihan turhaan, koira ravasi tosi hienosti, mutta taisi suoralla tarjota vähän kontaktia... Koko nelikko palkittiin punaisin nauhoin.

Tuomari jakoi sinisiä ja punaisia nauhoja vähän fiiliksen mukaan, ja loppujenlopuksi sinisen saaneita oli kuusi ja punaisen saaneita ainakin puolet enemmän. Seri esiintyi tosi siististi ja sijoittui sinisten kolmanneksi, ja sitten punaiset kutsuttiin kehään. Koiria vain seisotettiin kehässä ja tuomari kävi katsomassa jokaista pikaisesti. Lara keskittyi hyvin, mutta meidät käteltiin ensimmäisinä kehästä pois. Loppujenlopuksi Oliver voitti punaiset, onnea vielä! ^^



Ensimmäisen junan lähtöön oli kymmenen minuuttia, joten vaihdoin vain Laralle hihnan ja pistettiin juoksuksi. Ajattelin juosta parinkymmenen minuutin matkan kymmenessä minuutissa, ja päästiin asemalle ennätysajassa - vain pari minuuttia junan lähtemisen jälkeen. Ei muutakun kolme tuntia seuraavan junan lähtöön, jee!

Siinähän se aika meni kavereille soitellen, ja Lara jaksoi odotella urhoollisesti; se lähinnä makoili mun vieressä ja sylissä penkillä, ja kävi välillä istumassa kukkapenkissä takanani. Jossain vaiheessa hilpeä miesporukka tuli moottoripyörämessuilta pitämään meille seuraa, ja Lara suhtautui niihin kyllä yllättävän hyvin - haukkui parille aluksi, mutta istui loppujenlopuksi jopa niiden vieressä rapsuteltavana. Ihan hyvää harjotusta tuokin, ottaen huomioon taas sen erkkarin.

Kun juna vihdoin saapui, Larasta huomasi, että päivä oli ollut pitkä ja pienellä oli nälkä. Se piti koko lyhyen junamatkan pientä ärinää ja haukkui välillä, ja oikein hävetti kun mun piti komentaa sitä jatkuvasti. Päästiin kotiin kuitenkin ehjin nahoin :) Kuvista kiitokset Marille ja Jesselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti