Yllätysten aika ei ole ohi

Lauantaina lähdin Laran kanssa Turkuun, pitkästä aikaa näyttelyreissulle! Meidän oli tarkoitus mennä puoli kahden bussilla Seinäjoelle ja jatkaa sitten junalla, mutta bussi olikin jo Kauhavalle tullessaan ihan täynnä, joten päästiin Seinäjoelle taksilla! Haha, kyllä taksi aina bussin voittaa.

Seinäjoella hypättiin sitten junaan. Lemmikkivaunussa oli meidän lisäksi vaan yksi koira ja muutamia lapsia kanin kanssa, joten saatiin olla ihan rauhassa ja leveästi. Tampereella vaihettiin vielä pikajunaan, jossa Lara oli lemmikkivaunun ainoa lemmikki. Lara oli koko neljä ja puolituntisen matkan niin nätisti, nukkui vaan omalla viltillä penkillä ja tunki välillä mun syliin. Kun päästiin sitten vihdoin Turkuun ja Lara näki mun veljen Taunon laiturilla, ei sen riemulla ollut rajaa! Käveltiin Taunon kämpälle ja haettiin matkan varrelta sushia. Käveltiin varmaan tunti ja Lara kiskoi koko matkan ihan innoissaan, ja sai vielä perilläkin hirveän juoksuhepulin, eipä tarvinnut enää illemmalla käydä sen kanssa ulkona...

Sunnuntaina herätys soi seitsemän maissa. Messukeskukseen lähti busseja kauppatorilta 40 minuutin välein, mutta ylioppilaskylästä meni kauppatorille kyytejä niin huonoihin aikoihin, että päätettiin loppujenlopuksi kävellä. Kävelyssä meni n. 45min, ja Tauno onneksi saattoi meidät, en osais ikinä suunnistaa tuolla! Narttujen arvioitu alkamisaika oli vasta kahdeltatoista, mutta junnut alkoivat yhdeltätoista ja Sinin piti koittaa Laraa ennen niitä, joten otettiin jo kymmenen bussi messukeskukseen.

Shelttikehä oli samassa paikassa kuin tammikuussa, ja leiriydyttiin vetoisalle ja tyhjälle seinälle roskisten ja ulko-oven kanssa, juuri samaan paikkaan kuin viimeksikin. Unohdin vesikupin kämpille, joten ostin Laralle uudet, kumipohjaiset metallikupit, ja kierrettiin kaikki kojut ja hallit aika pikaisesti. Kun palattiin meidän leiriin, soitin jh-Sinille, joka tuli luoksemme ja harjoitteli Laran kanssa hetken. Se meni hyvin, mutta Sini olikin ottanut oman koiransa mukaansa, kun kehät menivät niin päällekkäin, eikä siis esittänytkään Laraa. Tuntui sitten vähän turhalta että oltiin menty sinne jo niin aikaisin. Lara rauhottu viltilleen tosi hyvin, joten kävin ostamassa pussillisen metrilakua ja oli ihan mukavaa vaan istua siinä sen kanssa ja seurata hallin vilinää. Seinälle tuli onneksi muitakin venäjänvinttikoirien ja bordercollieiden kanssa, joten ei ihan yksin tarvinnut odotella. Välillä toki harjoteltiin ja tokoiltiin ja käytiin kattomassa sekä sheltti- että staffikehää, mutta pääasiassa vaan istuskeltiin.

Shelttejä oli 84, joista narttuja 49 ja avoimessa luokassa 19. Sheltit tuomaroi irlantilainen Margaret Martin, joka oli mun mielestä aika eleetön, käsitteli koiria nätisti ja arvosteli perusteellisesti ja ennen kaikkea hitaasti, mutta toisaalta arvostelut olivat pitkiä. Jakoi tosi paljon EH:ta, mutta ei ollut tiukka todellakaan, mä en ainakaan nähnyt yhtään sitä huonompia arvosanoja. Narttujen arvostelu taisi olla aika paljon myöhässä, ja alettiin Laran kanssa molemmat kyllästyä odotteluun. Siinä sen turkkia laittaessani huomasin myös, että se oli ehkä rumemmassa kunnossa kuin ikinä ennen. Okei, mä sanon tätä varmaan usein, mutta se näytti tosiaan järkyttävältä: ne harvat karvanhaituvat, joista joillain yksilöillä muodostuu niin sanottu turkki, olivat lyhyitä ja ohuita, hännässä ja housuissa olevat karvat olivat kuihtuneet säälittäviksi tupsuiksi ja vaikka laitoin ihan siististi leikatut korvakarvat miten tahansa, ne tuntuivat harottavan minne sattuu. Ja kun tuota ohutta ja lyhyttä karvaa vähänkään kasteli ja pöyhötti, se meni pörröön ja sai koiran näyttämään tasapaksulta tankilta. Vaikutti kieltämättä lupaavalta.

Kun avoimen luokan nartut viimein kutsuttiin kehään, olin tietysti niin uppoutunut juttelemaan, että ensimmäiset koirat otettiin jo arvosteltavaksi kun ehdin kehän laidalle. Ei hätää, ehdittiin onneksi odotella omaa vuoroa ihan kyllästymiseen asti ja kyllähän se koirakin pysyi hiljaa, kun teetin sillä temppuja ja palkkasin sitä jatkuvasti. Ja voi miten voittajafiilis mulla olikaan kun sain nostaa sen pöydälle; jes, meidän vuoro tuli, ja jes, me saadaan heti tän jälkeen lähteä. Vaikka Lara näytti ihan kaamealta, se seisoi pöydällä hirveen ylpeästi ja kauniisti, eikä välittänyt tuomarin kopeloimisesta mitään, ei väistänyt tai liikkunutkaan yhtään. Ylihieno! Kun kuitenkin laskin sen alas, vaikka se oli harjoitellessa liikkunut niin täydellisesti, se otti nyt heti laukalle, ja loput menin kävellen, mutta koira kiiruhti eikä keskittynyt hommaan ollenkaan. Jaksoi sentään seistä hirveän nätisti pitkän arvostelun sanelun ajan. Kun arvostelu oli valmis, olin tyytyväinen että homma saatiin päätökseen, ja kun mulle lyötiin käteen punainen nauha, ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen. Koomattiin vaan ulos kehästä, ja mietin lähinnä että mites ne säännöt nyt menikään, tuliko tässä joku sekaannus, voiko se tosiaan saada erin...

Kilpailuluokan odottaminen tunti kestävän vaihteeksi ikuisuuden, ja kaikki muut meidän seinältä ehti lähteä ennenkuin päästiin takaisin kehään. Kehässä oli ehkä puolet luokan koirakoista, ja aika tiivis tunnelma, mutta Lara esiintyi ihan nätisti. Kun toinen ympyrä lähti, jonon kärjessä oleva koira rupesi kuitenkin asioimaan matolle, ja loppukehän Lara hipsi korkeita askelia häntäänsä kantaen, ja se vaikutti tyytyväiseltä päästessään kehästä pois. Ei siis sijoituttu, mutta oon hirveen yllättynyt tosta eristä. Ehkä tuomarilla oli vähän erikoinen maku ja onhan tossa ihan hassuja mainintoja kyllä.

"Very typical & correct. Nice head, eyes & expression. A little too much stop. Good ear and -carriage. Really well made for age. Correct angulation & body proportions. Excellent spring of rib. Good legs, feet and pasterns. Moved well. Could use her ears a bit more." AVO ERI

Päästiin lähtemään heti kun sain arvostelun kouraan, ja otin tolpalta taksin. Kämpillä pakkasin nopeesti, otettiin bussi torille, käveltiin sieltä asemalle, ja lippujen oston jälkeen ei muuta kun junaan. Taunokin tuli meidän kanssa Kauhavalle, ja tällä kertaa selvittiin matkasta vaan yhdellä vaihdolla. Vaunut olivat ihan täynnä, mutta Lara osas matkustaa taas ihan loistavasti :)

Ensimmäistä kertaa näyttelyissä mulle tuli sellanen fiilis, että mitä ihmettä mä teen täällä. Toki tykkään seurata näyttelyitä ja onhan varsinkin hallinäyttelyissä se oma taikansa, mutta nyt huomaan ettei mulla oo samanlaista kiinnostusta sitä kohtaan kun joskus aikasemmin, varsinkaan kun oon yksin, onhan se ihan erilaista kaverin kanssa. Eihän sen huomaaminen tarvinnutkaan kun 27 näyttelyä Laran kanssa! :D Tottakai siihen vaikuttaa sekin, että mä tiedän, että Lara on sen EH:n tai H:n koira, mutta se on ollut mulle aina aika merkityksetöntä. Ennen se homman idea olikin totuttaa koiraa erilaisiin paikkoihin ja kehäkäytökseen, ja tykkäsin matkustaa ja kierrellä sen kanssa, mistä toki tykkään ihan hirveesti vieläkin. Nykyään se käyttäytyy kuitenkin aina kehässä hyvin, joten tavotteet on suoritettu - ja tulihan se yksi eri saatua tällekkin vuodelle! ;) Tähän ois hyvä lopettaa, mutta Seinäjoella käydään vielä ja sitten jätetään nää hommat meidän osalta, ehkä paria poikkeustapausta lukuunottamatta - jos saan mukavaa matkaseuraa niin varmasti lähetään joskus harvoin johonkin näytelmiin!

Tänään lähti muuten ilmottautumiset Vöyrille kahelle agilityradalle ja Pietarsaareen kahelle agilityradalle ja hypärille :) Hyi ku kirjotin taas tylsän romaanin tästä, en vaan osaa tiivistää näitä näyttelyjuttuja!