lauantai 1. joulukuuta 2012

Kirotut kepit

Tänään suunnattiin tän vuoden viimeisiin kisoihin Seinäjoelle. En yleensä jännitä juuri mitään, mutta tonne meneminen jännitti totta puhuen niin että tuskin nukuin edellisenä yönä... Ulkona lämpötila tuntui olevan absoluuttisessa nollapisteessä (tarkalleen ottaen -10°C ja pieni lumisade), mutta kisat järkättiin lämpimällä Wallsport-areenalla. Kisattiin kaikilla kolmella radalla, ja Lara oli odotusajat nätisti häkissä. Saatiin kerrankin radat myös videolle, kiitos Jukalle kuvaamisesta!  


A-rata oli tosi kiva ja simppeli. Ihanneaika 47s, medejä 12 ja tuomarina Eevaliisa Pohjanen. Ensisilmäyksellä näytti ihan helpolta, mutta tietysti pari kohtaa vähän arveluttivat. Heti keppien alussa Lara pysähtyi ja jäi siihen haukkumaan ja kattelemaan ympärilleen vähäksi aikaa, mutta kun päästiin vauhtiin, pujottelussa oli vähän vauhtiakin. Puomin se teki tosi hitaasti ja pysähtyi kontaktille, enkä tajua miksen vaihtanut siinä puolta, vaan jäin vasemmalle puolelle, ja koirahan menikin kutosputkeen väärästä päästä kun olin ite niin epäselvä. Jatkokin meni vähän sumussa, leikkasin aalla vähän oudossa kulmassa ja Lara pyörähti itsensä ympäri aan huipulla kun jäi ketselemaan että mihin mä jäin. Loppurata meni ihan kivasti ja vikkelästi. En ymmärrä omaa ohjausta ollenkaan, mutta eikö ensimmäinen rata oo aina vähän haparoimista...



B-rata oli hypäri, ja paljon ensimmäistä rataa haastavampi. Kuten viime kisoissakin, lähdin hypärille sillä fiiliksellä, että ei oteta vakavasti, tehään parhaamme ja iloisesti vaan, tuloksesta viis. Kasiputki mua pelotti eniten, mutta Lara meni kuin menikin oikeaan päähän ja olin niin yllättynyt että jäin näköjään vaan paikalleni hetkeksi... Laralla oli ihan kivasti vauhtia tässä, muttei kuitenkaan liikaa, vaan sain ohjattua radan just niinkun aattelinkin. 11-aidalla valssi, 14-putken jälkeen puolenvaihto ja 16-aidan jälkeen vielä valssi, että saatiin putki varmasti oikeasta päästä. Kepitkin lähti ihan hyvin, mutta niiltähän se vitonen sitten tuli! Keppipysähdyksestä huolimatta alitettiin ihanneaika, 43,17s (44s) jolla sijoituttiin toisiksi. Neljästätoista medistä kolme koirakkoa sai vitosen ja loput hylättiin, eli ei huonosti ollenkaan! Pokaalin ja ruusukkeen lisäksi voitettiin herkkupussi ja kakkapusseja.


C-radalla tuomariksi vaihtui Minna Räsänen. Rataantutustumisessa aattelin, ettei muussa radassa mitään ongelmaa, jos vaan selvitään tosta alusta. No ei selvitty. En oikein tiennyt miten mun pitäis se ohjata, ja loppujenlopuksi päädyin ottamaan aidat kutsulla ja kepit vasemmalta ton nelosputken takia. Kepit on nyt paremmat oikeelta, mutta en tiedä onko puolella paljoakaan väliä tossa tilanteessa, se tekee ne jos sitä huvittaa ja jos ei huvita niin ei muuten tee. Typerä ohjaussuunnitelma, ja yllättäen koira jäikin keppien alkuun seisoskelemaan. Kun olin hypellyt ja innostanut sitä aikani, lähettiin kepittelemään hitaasti ja otettiinkin niistä loppujenlopuksi kymppi. Rata jatkui hyvin mutta vähän hitaasti, kunnes kasiaidalla koira alkoi saada vähän enemmän vauhtia alle. Jäin kymppiaidalla oikealle puolelle, vedin koiran 11-aidan yli ja jatkoin puomin oikealla puolella. Lara tuli puomin tosi reippaasti ja kontaktit ihan loistavasti. Aan alastulolla hyppäs yli, mutta Räsänen ei rokottanut siitä, kuten ei monien muidenkaan koirakoiden kontaktien kohdalla. Ihan kivaa menoa,  alussa vähän tahmeaa mutta parani loppua kohden paljon. Meidän aika oli hurjat 64,32s (53s) ja kepeiltä otettiin se kymppi, joten tulokseksi 21,32 sij. 7/9. En julkaise noita agilityratoja ainakaan vielä, kun ei niissä oo oikeen nähtävää. Oli aika pitkä päivä, mutta oli kiva nähdä tuttuja ja muutenkin oon tosi tyytyväinen :)

4 kommenttia: