sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Möllimöykky

Tänään olisi järjestetty ihan lähialueella lukuisia mätsäreitä, mutta päätettiin taas tehdä asiat vaikeimman kautta, joten lähdettiin aamupäivällä ajamaan Kauhajoelle epiksiin. Kisaavissa oli keinu, ja vain yhteen luokkaan sai varsinaisen kisastartin, joten ilmoitin Laran Mölli 1:siin lisästartilla ja Mölli 2:siin sekä lisästartilla että varsinaisella kisastartilla. Paikka olikin meille jo tuttu, ja koirakkoja oli yllättävän paljon. Äiti jätti auton parkkipaikalle, ja oli aivan luksusta kun Lara sai odottaa autossa odotusajan, ja sain vaan lämmitellä sen ja hakea suoraan halliin.

Ykkösrata oli mukavan simppeli, mutta mölliradaksi aika haastava. Ei mitään kummallista, aika paljon juoksemista ja tehtiin parit valssit ja persjätöt. Ja Lara oli aivan mahtava! Kun se oli odottanut autossa, sillä oli kauhea into päästä tekemään ja ihan kivasti vauhtia. Kontaktit oli vähän hitaita. Kasiputkella huusin vahingossa "putki" enkä "putkeen", joten koira lähti tietysti puomille, mutta kääntyi heti kutsusta takaisin, ja tehtiin oikein siisti nollarata ajalla 42.19s :) Hieno piski!



Kakkosrataa en osannut oikein jäljitellä, mutta jotain tollasta. Siinä oli oikeasti jo haastetta, tai ainakin sen muistamisessa! Jo ensimmäisellä A:lla mun piti pysähtyä miettimään ääneen, mikä meni pieleen, mutta ihan oikein sekin meni. Meidän kyyti lähti vähän ennen starttia, ja Laran kiinnostus laski heti muutaman pykälän, kun sen piti odottaa mun kanssa ulkona. Rata meni kuitenkin ihan kivasti - ohjasin sen vähän omalla tavallani, ja varsinkin kymppihyppy epäilytti vähän, kun ohjasin sen oikealta puolelta, mutta se meni nätisti. Jostain syystä Lara hyppäsi 15-aidan väärältä puolelta ja kuten arvata saattoi, meni 17-hypyn jälkeen puomille putken sijaan, joten varsinaiselta radalta tuli 10vp ajalla 52.69 jolla voitettiin! :) Saatiin ruusuke, lakua ja kanatikku. 

Kakkosradan lisästartti meni myöskin ihan kivasti, aikalailla samalla tavalla kuin kisastarttikin. Laralla oli aika hyvin vauhtia ja se irtosi kivasti, mutta 13-hypyn jälkeen mulla löi tyhjää ja jäin miettimään hetkeksi, joten A:lta tuli kielto ja 15-hypyn Lara taas kiersi jostain syystä väärältä puolelta. Siitä siis 10vp ajalla 52.88.

Kyytiä odotellessa käppäiltiin puolisen tuntia, otettiin toivottoman näköstä tokoa vähän ja seurasin kisaavien rataantutustumista - eikä kyllä kaduttanut yhtään ettei osallistuttu, rata oli sen verran vaikea! Jo kahdessa mölliluokassa meni yli 3 tuntia, mutta kisat oli silti järjestetty hyvin, oli kiva nähdä tuttuja ja oon mä tohon koiraankin ihan supertyytyväinen. Onnistunut reissu siis :)

6 kommenttia:

  1. Jeejee hyvä tytöt (: Ihan pakko kysyä, että milla ohjelmalla teet näitä ratapohjia, on tosi siistin näköisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Teen ne agilitybluesilla, ja demoversiossa voi käyttää vaan rajallista määrää esteitä, niin numeroin yleensä jollakin toisella ohjelmalla. Ilmanen demoversio ladattavissa tuolta: http://www.agilityblues.com/agb2/default.asp

      Poista
  2. wautsi, onnea! oho, olipa hyvät palkinnot!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :3 Jep, palkinnot oli kyllä episten palkinnoiksi hyvät!

      Poista
  3. Äää ihana otsikko <3
    Onnea teille! n_n hieno ruusuke

    VastaaPoista