maanantai 9. huhtikuuta 2012

Perfect match

Tänään vietettiin viimeinen lomapäivä Uusikaarlepyyn mätsäreissä. Aluksi oli oma hommansa löytää pääsiäisenä auki oleva kauppa, josta saatiin ostettua lihapullat, mutta Tähtihallille osattiin hyvin. Mun ruotsinkielen taitojen taso tuli huomattua jo kun sössin ilmoittautumisen, mutta onneksi paikalla olivat jälleen myös Mari ja Oliver sekä Asta ja Seri, ettei tarvinnut kuunnella ruotsia koko päivää... :D

Ohjelmassa oli ensimmäiseksi temppuluokka, johon en tietenkään tajunnut osallistua. Koirakoita oli kaksi, joista Mari ja Oliver veivät loppujenlopuksi voiton hienolla esiintymisellään. Temppuluokan jälkeen katsottiin vielä Lapsi ja koira -kehä, ja sitten starttasivat toisessa kehässä isot, toisessa pennut. Saatiin siis odotella aika kauan, ja Lara haukkui täyttä kurkkua koko odotusajan. Ihan järkyttävä meteli.


Aika meni kuitenkin nopeasti, ja päästiin kehään viimeisenä parina Serin kanssa. Lara asetteli jalkansa heti oikein ja oli muutenkin kuulolla, ja liikkui ainakin... no, iloisesti - luulin että se liikkui jopa hyvin, mutta kuvista näkyi, että se otti koko ajan kontaktia ja häntä pyöri pystyssä. Höpsö :') Lara seisoi taas nätisti, vaikka mun piti tällä kertaa vähän asetella sitä. Pöydälle se on nykyään menossa aina niin innoissaan, että nousee sitä vasten ennenkuin ehdin nostaa sen. Kuten tavallista, se nojasi vähän mun kättä vasten kun tuomari kopeloi, mutta ei kääntänyt päätään pois hampaita katsottaessa, vaan _katsoi_tuomaria_ ja näytti hampaat kiltisti! Kolmiolla sillä oli kauhea kiire kehän laidalle, joten aika rumaksi hirttämiseksihän se meni, mutta se sai silti punaisen nauhan. Tuomari kasvatti shelttejä, ja olin tietysti ihan mielissään kun tykkäsi Larasta :) Heti meidän jälkeemme alkoi sinisten kehä, jossa Oliver ei sijoittunut mutta Seri voitti! ^^


Punaisten kehässä taisi olla kahdeksan koirakkoa. Mentiin vain ympäri ja laitettiin koirat sitten seisomaan, ja Laran meno taisi olla aikalailla samannäköistä kuin aiemminkin, mutta se keskittyi kyllä tosi hyvin! Tuomari viittoi meidät toiseksi, ja punaiset voitti mielettömän hyvin esiintyvä käppänä, joten huonolle ei hävitty! Voitettiin pokaali, tennispallo, rouhetikkuja ja RC:n näytepussi.

Kehien jälkeen jäätiin vielä seuraamaan BIS-kehää, jossa palkittiin poikkeuksellisesti erikseen sinisen ja punaisen nauhan saaneet koirat. Seri esiintyi mahtavasti ja sijoittuikin kolmanneksi. Mätsärit oli hyvin järjestetty ja oli mukavaa, ja ennenkaikkea hyvää harjoitusta viikonloppua varten. Kiitokset mätsärikuvista ja seurasta Marille ja Astalle! :)

2 kommenttia:

  1. Voih, leikkasit ittes kuvasta pois. :D Kameraan tallentu yks semmonenkin kuva missä sä tuijotat ihan suoraan kameraan niin vihaisella ilmeellä, että oikein pelästyin kun näin sen kuvan! :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo, osaan kyllä olla viehättävä :'D Ja ehkä toi kuva toimii paremmin noin :)

      Poista