sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kokkola RN 20.8

Tänään käytiin Kokkolassa ryhmiksessä. Joukkoon lähti Elli suomenlapinkoiransa Iineksen kanssa, ja nähtiin Kokkolassa myös Mari ja Oliver. Junia ei menny tarpeeksi aikasin, mutta onneksi veli lähti viemään meitä autolla. Koirat on jo tuttuja keskenään ja tuli yllättävän hyvin toimeen! Oltiin Kokkolassa hyvissä ajoin ja säät suosi. Koirat lähinnä nukku odotteluajan, mitä ny kävin välillä reenaamas Laran kans tokoliikkeitä.

Shelttejä oli yhteensä 42 ja ne tuomaroi Päivi Eerola, joten ei menty kehään korkein odotuksin. Pöydällä Lara keskitty tosi hyvin eikä välittäny harjotusarvostelijastakaan mitään, ja liikku nurmella tosi reippaasti ja rennosti. Esiinty kaikenkaikkiaan mielettömän hyvin! H ei ollu yllätys, ja saatiin kumminkin hyvä ja totuudenmukainen arvostelu.

Päivi Eerola jos kuka tuntee rodun, ja on tiukka, mutta perustelee laatuarvosanat hyvin. Lara on käynyt Eerolan arvosteltavana pari vuotta sitten. Tutkii koirat tarkasti ja nätisti ja muutenkin oikein hyväntuulinen ja asiallinen tuomari. Pitää hyvin kehittyneistä koirista ja arvostaa hyvää esittämistä. Kirjoittaa pitkiä ja kattavia arvosteluja, ja jakoi myös T'tä.

"Hyvä tyyppi. Kookas narttu, voimakas pää. Kuonon selkä voisi olla suorempi. Syvä kallo, kookkaat korvat. Etuasentoinen etuosa. Syvä rintakehä, pehmeyttä ylälinjassa. Antaa hieman raskaan kokonaisvaikutelman. Liikkuessa voisi olla tiiviimpi. Erinomainen musta väri. Todella kauniisti esitetty." AVO-H - rodunomainen lähestyttäessä

Lähdettiin heti kehän jälkeen kävelemään kohti rautatieasemaa, mihin on matkaa se vajaa 4km. Tulostin kartat, mutta jotenki onnistuin sotkemaan senkin homman... :D Etittiin siinä sitten oikeita teitä aikamme, ja kun vihdoin löydettiin oikealle reitille, veli soitti että olikin vielä Kokkolassa, ja päästiinkin autokyydillä kotiin. Oisin mennyt mielummin junalla harjotuksen vuoksi, kun Iineskään ei ole koskaan junalla matkustanu, mutta säästyipä lippujen hinnat ja päästiin syömään... :) Oli taas hauska reissu ja oon tohon rottaan tyytyväinen!

torstai 11. elokuuta 2011

Lomailua

Siinähän se viiminen lomaviikko meni sitte...

Tiistaina 2.8 oltiin agilityreeneissä. Mua alko tosiaan pelottaa, että onko tolla juoksu tulossa näin rankasti etuajassa, kun vaikutti urosten nenään haisevan, eikä keskittyny aluksi rataan ollenkaan, vaan kävi tervehtimässä paria muuta koiraa. Parin radan jälkeen alko kuitenkin mennä tosi kivasti, eikä välittäny muista koirista mitään! Harjoteltiin ihan perusratoja ja vähä valssia ja semmoosta. Koitettiin myös keinua ensimmäistä kertaa, ja Lara oli aika epävarma, mutta pitää reenata pikkuhiljaa aina kun on joku auttamassa (:

Keskiviikkona polkastiin tajuttomas heltees kaverille kattomaan suomenlapinkoiria Iinestä ja Rykää. Yleensä Lara lähinnä pelkää niitä, kun toinen on iso ja haukkuu ja toinen tommonen ADHD-tapaus, mutta tälläkertaa Lara meni reippaasti tervehtimään ja jopa LEIKKI niiden kanssa. Sillä on varmaan pimahtanu päässä tai jotain. Kaveri käski lappalaisia pois kukkapenkistä ja Lara vaan menee peräs, ois pitäny olla kyllä kamera joukos! Kotimatkalla käytiin kattomassa vähä lehmiä ja viimekesäsiä varsoja, eikä Lara pelänny niitäkään.

Tiistai 9.8 oli mun viiminen lomapäivä, mutta tottakai kaikkien rästiin jääneiden kouluhommien hoitamisen lomas kerkes käydä agilitykentällä. Lara luikki taas alkutunnista kattomaan muita koiria, mutta sen jälkeen meni ihan loistavasti, eikä mullakaan tullu juuri tehtyä virheitä. Mentiin ihan perusrataa taas, ei kummallisempaa. Lisäsin välimatkaa entisestään, ja koira irtos esteille ja luki rataa tosi hyvin. Kentällä oli ilmeisesti käyty juoksusen nartun kanssa, ja se aiuheutti aikalailla hämminkiä, mutta Lara ei juuri hajuista piitannu, eikä toi ny vaikuttanu juoksuja alottavan.

Oon ollu vähä huonos kunnos ja on ollu muita menoja, nii lenkkeily on jääny vähä vähemmälle. Eli en oo tehny Laran kanssa juuri mitään, kun eiliset mätsäritki Kokkolassa jäi väliin, mitäny tokoiltu vähä päivittäin. Tarkotuksena ois mennä loppuvuoden aikana ainakin yhtiin epiksiin ja möllitokoon, epiksiin luultavasti joko Keuruulle 29.8 ja/tai Lietoon 26.11, ja mölleihin Turkuun joko 18.9 tai 16.10. Noikin on kaikki monen tunnin ajomatkan päässä :( Jyväskylän KVsta en oo varma, mennäänkö molempina päivinä, koska porukoille ei luultavasti majoitus käy, ja hotellihuoneen varaaminen alkaa jo olla myöhästä muutenkin. Lisäksi Laralla osuu juoksut mitä luultavimmin marraskuulle (jollon mölliagility jää ehdottomasti pois). Laitoin molemmat päivät nyt kalenteriin kumminkin, tossa meidän kalenterissahan mikään ei oo varmaa...