Eilen päästiin vihdoinkin treenaamaan aluevalmennuksen merkeissä Lapualle, jee! Lakken hallia on levennetty jonkin verran, ja se on tosi hyvän kokoinen nyt. Viimeisen kuukauden aikana meidän aksaaminen on jäänyt vain valmennuksiin ja kisoihin, ja oltiin Laran kanssa molemmat niin fiiliksissä kun päästiin tonne hallille pitkästä aikaa!
Ensimmäiset kaksi tuntia menivät vain juttelussa ja radan rakentamisessa. Meille ohjaajille pidettiin myös kuntotestit, jotka menivät mun osalta ihan hyvin. Kun saatiin koirat vielä lämmiteltyä, päästiin vihdoin radalle.
Otettiin ensin alusta seiska-aidalle asti. Laralla oli sen verran vauhtia, että se meinas vähän liukastella tekonurmella, ja kaarteista tuli aika laajoja. Kepit meni kivasti. Keskityttiin sitten tohon kakkosaidan takaakiertoon - kiertokäsky on iskostunut Laran päähän niin hyvin, että unohdan välillä ohjauksen, kun pelkkä käskykin sinänsä toimii. Että saatiin vielä linja hyväksi, otettiin pari toistoa että kävin saattelemassa koiran ja otin sen päällejuoksulla yli. Uutena asiana otettiin myös putkijarru, ja parin toiston jälkeen sekin alkoi selvetä koiralle ja käännöksistä tuli paljon tiukempia.
Myöhemmin tehtiin 9-14-pätkää. Ollaan tosiaan treenattu lähinnä itsenäisesti, eikä mulle oo opetettu paljoakaan eri ohjauskuvioita, joten olin 9-10-aidoilla vähän kysymysmerkkinä. Koitettiin sitä ensin jonkinlaisella takaaleikkauksella, mikä meni muuten hyvin, mutta oma liike jäi junnaamaan paikalleen. Tehtiin se sitten ennakoivalla valssilla, mitä mun piti tehdä muutaman kerran että saatiin ajoitus kohdalleen ja tajusin ite ton kaiken pyörimisen. Keinulla Lara meinas hidastaa vähän liian aikaisin, mutta positiivisin asia oli, ettei se sekottanut putkea ja aata kertaakaan, vaan meni aina putken oikeaan päähän :)
Oon hirveen tyytyväinen. Tietysti välillä ihan uuno olo, kun oon niin pihalla joistain ohjauskuvioista ja niiden nimityksistä, mutta miten mä voisin niitä toisaalta tietääkkään, kun mulle ei oo niitä opetettu. Lara teki ihan loistavasti ja skarpisti, ja opittiin tosi paljon uutta.
Loppuun vielä vähän videota tänpäiväsistä kepeistä. Ollaan tehty nyt sään mukaan, eli aina kun nurmikko on kuiva, ja on noihin ehkä vähän vauhtia tullu. Toisaalta vasemmalta ne näyttää jo ehkä vähän nopeammilta kuin oikeelta... Käsipalkasta luovuttiin ja palkka tulee nyt heittämällä, ainakin tuntuu että koira kattoo enemmän eteensä eikä keskity muhun niin paljoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti