sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hopeaa ja pronssia


Tänään suunnattiin kahden viikon agilitytauon jälkeen Vöyrille epiksiin, jotka järkättiin Koivulahdessa ihanassa kasvihuoneessa. Lumipyry oli ihan hirveä, eikä porukkaa ollut kovin paljoa. Ilmoitin meidät kisaaviin ja voi sitä fiilistä, kun pääsi tunnin odottelun jälkeen tutustumaan rataan!

Kisaavien rata oli tosi hauska ja siinä oli sopivasti haastetta, sai treenata erilaisia ohjauskuvioita tosi monipuolisesti. Otin lähdön kutsulla renkaan takaa, mistä lähettiin ihan hyvällä vauhdilla eteenpäin. Kutosella ja seiskalla takaakierrot meni nappiin, ja seiskan jälkeen Lara valui puomia kohti, mutta sain tilanteen pelastettua ihan viime hetkellä. Kepeillä Lara kuitenkin hyytyi ja pysähtyi kahdesti, mistä otettiin kymppi. Tein kaikkeni ja jopa missäkissa-kortti käytettiin, kunnes koira vihdoin suostui pujottelemaan loppuun ja päästiin jatkamaan.  Puomilla Lara meni vähän nihkeesti, eikä hommaa helpottanut ohi ajava traktori, mitä piti tietysti pysähtyä kuuntelemaan. Putkelle mentäessä oisin voinut tietysti koittaa leijeröintiä, mutta olin aika varma että koira ampuisi aalle, joten peittotekniikalla mentiin. Mun oli myös tarkotus leikata ennen aata, mutten ehtinyt, joten paniikkiratkaisuna valssasin aan jälkeen, mikä on meillä aina väärä ratkaisu, ja nytkin Lara hyppäsi kontaktien yli. Saatiin siis 15vp ajalla 78,27s (55s) eli tulos 38,27... Oltiin silti molemmat ihan innoissamme kun päästiin maaliin, vaikka mulla räkänokalla vähän huono olo tulikin tosta pienestäkin juoksemisesta.

Kisamaksuun sisältyi onneksi kaksi starttia, ja aika pian päästiin radalle uudestaan. Lara oli "verryttelyradan" jälkeen hyvässä vireessä ja alku lähti taas hyvin. Kepeillä menin ite pienellä tikittävällä nopealla askeleella, ja vaikka ihan kävelyvauhtia mentiinkin, Lara ei pysähtynyt kertaakaan vaan mentiin kepit ihan loppuun asti! Vautsi. Puomi oli vieläkin vähän hidas ja 11-12 meni tosi väljästi. Leikkasin tällä kertaa vasta aan jälkeen, mikä toimi tosi hyvin. Oon tohon rataan hirmutyytyväinen, varsinkin takaakierrot meni loistavasti eikä sekotettu puomia, aata ja putkia kertaakaan. Vauhtia ois tietysti voinut olla enemmän. Ratavirheitä tosta ei kuitenkaan tullut, ja aikavirheen takia saatiin tulokseksi 7,52, jolla sijotuttiin toisiksi! No joo, koirakoita oli medeissä vain kaksi, mutta tulos on aina tulos. Voitettiin kaikenlaista kuten ihana lyhty, puristepyyhe, vinkuva pallo ja herkkuja Laralle. 

Tämä oli Woff Cupin 9. osakilpailu ja samalla finaali, ja sijoituttiinkin cupissa kolmansiksi kuudellatoista pisteellä :) Olin tosi yllättynyt, kun ollaan saatu kuitenkin vain kahdissa epiksissä tulos. Saatiin siitä hyvästä lahjakortti, jolla pääsee yhtiin Woffin kisoihin ilmaiseksi. Päivän kruunasi vielä se, että Laralla oli hieroja-aika illemmalla. Jumeja ei enää löytynyt ja Hanski sai sen hierottua läpi tosi hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti