Ehkä mä joskus opin

Eilen mentiin PKS:n kisoihin Pietarsaareen. Päivä oli lämmin, asteet pysyivät koko ajan yli kahdessakymmenessä. Paikalle löydettiin kerrankin ongelmitta ja ajoissa. Kisattiin kahdella agilityradalla, jotka tuomaroi Johanna Nyberg. 

Medikakkosia oli vain viisi, ja starttasimme ensimmäisinä. Meno loppui jo puomilla, kun Lara pysähtyi alastulon alussa ja sain taas tosissani innostaa ja huudella, ennen kuin koira lopulta kipitteli alas. Se meni vähän omissa maailmoissaan, ja varsinkin vitosaidan ja kymppiaidan jälkeen tuli läheltä piti -tilanteita, kun koira meinasi suorittaa itselleen mieluisempia esteitä omin päin. Ihan rauhassa toki, sillä ei ollut mitään kiirettä. Keinu tuli aika hitaasti mutta kuitenkin epäröimättä. 13-aidalla valssasin ja koitin lähettää Laraa putken toiseen päähän kun itse peitin toisen pään, mutta koira jäi vaan katsomaan mua ihmeissään. Miten se muka pääsisi putkeen kun mä seisoin edessä!? Se teki kaikkensa päästäkseen putkeen väärästä päästä, ja mun estelyistä huolimatta se pujahtikin sinne mun jalkojen välistä, joten hylkyhän meille tuli. Jälkeenpäin tajusin että 13-aidalla ois kannattanut tehdä niisto, että putkelle saisi hyvän linjan. Kepit Lara meni itsenäisesti ja niissä oli jo vähän yritystä, ja loppurata tehtiin ihan nätisti.

B-rata oli tosi mukava ja vähän ensimmäistä rataa helpompi. En halunnut ottaa keppien kanssa riskiä, joten pysyin koko alun oikealla puolella. Lara oli aika hidas ja teki kepit kävellen, mutta kuitenkin itsenäisesti. Puomi meni jo sujuvammin, mutta kymppiaidan hypättyään koira jatkoi juoksuaan aina radan reunalle asti, mistä se sitten palasi hetken ihmeteltyään takaisin. Loppupätkässä oli vähän miettimistä, mutta päätin tehdä taas helpoimman kautta ja valssata sekä 17- että 18-aidalla. Lara sai jo vähän vauhtia alleen ja olinkin yllättynyt miten hyvin kaikki sujui, kunnes jäin itse vähän 19-aidan eteen ja Lara kiersi sen. Tuli siis sekin rata hyllytettyä, mutta yliaikaa olisi tullut kuitenkin niin paljon, ettei sillä ollut sinänsä väliä. Tämä rata oli kuitenkin huomattavasti ensimmäistä parempi.

Kuuma päivä vaikutti varmasti Laran vireyteen, mutta noista virheistä ei voi muuta kun katsoa peiliin. Jos koira haahuilee vähän miten sattuu, sitä suuremmalla syyllä mun oman ohjauksen pitäisi olla mahdollisimman selkeää ja hyvin suunniteltua. Meno on ollut viimeiset pari viikkoa niin epämääristä että meinasin jättää ensi viikon Vaasan kisat kokonaan välistä, mutta tulinkin tänään toisiin ajatuksiin ja ilmoitin meidät kahdelle radalle sunnuntaille, nyt pitää skarpata!

Kauhavan mätsärit

(c) Marie Pitkäjärvi

Eilisilta kului Kauhavan kennelkerhon järkkäämissä mätsäreissä. Vaikka kyseessä olikin vain mätsärit, halusin ottaa niistä kaiken ilon irti ja siistin päivällä Laran korvat, tassut ja kynnet. Pyörähdettiin kehässä viimeksi Seinäjoella lokakuussa, joten treenattiin myös vähän kehäkäyttäytymistä edellisiltana, ja ihan nätisti se meni, vaikka Lara olikin kiireinen ja tarjosi jatkuvasti kontaktia.

Sää suosi, oli kiva nähdä tuttuja ja saada Laralle vähän vaihtelua agilityjuttuihin. Koiria oli enemmän kuin odotin, mutta kaikille oli omat kehät, joten homma sujui jouhevasti. Pieniä oli reilu parikymmentä. Ensimmäisessä kehässä Lara liikkui ja käyttäytyi muutenkin hyvin. Pöydällä se oli ihan nätisti, mutta näytti hirveältä kun koitti muka huomaamattomasti vältellä tuttua tuomaria, pysyen kuitenkin koko ajan paikallaan.

Saatiin punainen nauha, ja hetken odottelun jälkeen päästiin taas kehään. Lara esiintyi hyvin ja nautti kun se sai ravailla rennosti mun vieressä ja seistä paikallaan, mutta en voinut olla nauramatta sen ilmeille, kun tuomari tai toinen koira tuli lähemmäs - se veti päänsä alas ja korvansa taakse, ja tuntui, että se oikein keskittyi näyttämään mahdollisimman epäedustavalta. Päästiin jatkoon, kierrettiin kehä vielä pari kertaa ja tuomari viittoi meidät kolmannelle sijalle. Palkintopussista löytyi mitali, kaksi ihanaa vinkulelua, naudanmahatikkuja, koirankeksejä sekä huivi. Kaikenkaikkiaan mätsärit menivät ihan nappiin - aikataulut toimivat, palkinnot olivat hyviä ja ilmapiiri muutenkin leppoisa ja mukava. Järjestäjille iso kiitos :)

Katastrofin ainekset kasassa

Lauantaina suunnattiin kisaamaan Vaasaan. Kisat pidettiin samalla BAC:n kentällä johon ei meinattu syyskuussakaan löytää, ja samalla kaavalla mentiin tälläkin kertaa - yksi väärä käännös ja oltiin hukassa seuraavat puoli tuntia. Totaalisten hermoromahdusten jälkeen pääsin paikalle sulavasti myöhässä, juuri viisi minuuttia ennen rataantutustumista.

Kisasimme kahdella agilityradalla, jotka olivat Timo Teilerin käsialaa. Luulin että Laran motivaatio Vöyrin kisoissa oli tullut jäädäkseen, mutta päästiin takaisin normaaliin tahtiin jo keinulla, jossa Lara pysähtyi tosi aikaisin ja hiipi epävarmasti alas. Hankala keppikulma mokattiin, koiran keskittyminen loppui kuin seinään ja sain taas näyttää jokaisen välin kun se käveli kepit ihan rauhassa läpi. Pysyin koko ajan oikealla puolella, koska luotin siihen, että "oma magneetti" toimisi, mitä ollaan treenattu nyt tosi paljon hyvin tuloksin. Keppien jälkeen koira ei välittänyt musta vaan haahuili aidan väärälle puolelle, mistä sain sen onneksi takaisin ja hyppäämään sen oikein. Myös putkella vaati kunnon käskytyksen, että Lara pyörsi ja meni putkeen oikeasta päästä. Loppurata meni vähän tahmeasti, mutta omalla painollaan ilman sen kummempia ongelmia. Saatiin vitonen keppien kiellosta ja 10,56s yliaikaa, millä sijoituttiin kahdeksasta koirakosta kolmansiksi.

B-rata oli todella helppo. Ja kyllä, yksinkertaisuudestaan huolimatta onnistuttiin mokaamaan se täysin! Päätin keskittyä siihen, että valssaisin vitosaidalla kerrankin ajoissa, missä onnistuinkin. En kuitenkaan näyttänyt Laralle estettä kyllin selkeästi, ja Lara kiersi sen. Otettiin se nätisti takaakiertona ja tehtiin taas maailmankaikkeuden hitaimmat kepit. Ennen rataa otettiin pari toistoa keinulla, ja Lara tuli tällä kertaa hyvin ihan kontaktille asti. Rata eteni ihan kivasti ja heräiltiin molemmat pikkuhiljaa. 15-okserin Lara kuitenkin pudotti ja olin muka varmistavinani puomin alastulon, mutta koira loikkasi sen yli kuitenkin. Virhepisteitä ropisi siis 15 ja aikaa tuli 50,23s (52s), joten ainakin päästiin alle ihanneajan! Sillä oltiin kymmenestä koirakosta kuudensia.

Jäi ehkä vähän huono maku suuhun. Päivän aloitus oli huonoin mahdollinen, ja sen piikkiin voi laittaa aika paljon. Koiraa oli kuin täi tervassa ja oma ohjaus huitoi missä sattuu, mutta hei, me saatiin kuitenkin tulokset! Kyllä me tästä vielä vauhtiin päästään, pikkuhiljaa.

Kaikki irti kesäkelistä

Hyvää helatorstaita kaikille lukijoille! Tänään on satanut, mutta alkuviikko ollaan saatu nauttia auringosta ja lämmöstä. Eilen avasin kavereideni kanssa grillauskauden ja tiistaina kävin Laran kanssa treenaamassa kotikentällä, ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Talkoot pidetään vasta tän kuun lopussa, mutta tosi hyvässä kunnossa kenttä oli nytkin.

Radassa ei ollut mitään supervaikeaa, pitkälti tuttujen juttujen kertausta. Tein kakkosaidalla pakkovalssin, kutosaidalla saksalaisen, 8-9-aidat välistävedolla ja kepit vasemmalta.    Puomin alastulolla näytin kontaktin, mutta Lara hidasti hyvin näyttämättäkin. Myös aan ja keinun kontaktit olivat tosi siistejä. Kepeille mentäessä mun oli aluksi jopa jarruteltava Laraa, koska se törmäsi keppeihin kerran ja ensimmäisistä pujotteluista tuli valtavia loikkia. Radan loppuun kokeiltiin monia eri vaihtoehtoja - mun oli aluksi tarkoitus valssata 15-aidan jälkeen, mutta venyyvenyy. Saksalainen toimi tosi hyvin heti, kun aloin itsekin juosta... Ensimmäisessä videoidussa pätkässä loppu mentiin lonkalta, kun en uskaltanutkaan tehdä saksalaista. Mutta näyttää tuo toimivan noinkin. 

Oma ohjaus oli muutenkin aika epämääräistä heilumista, ja ensimmäistä kertaa huomasin että se oli aika epävarmaa. Oli myös jotenkin vaikeaa juosta, vasta tuossa yksittäisessä lopussa huomaa, miten koiran vauhti muuttuu kun mäkin juoksen - muuten toi on tollasta hölkkäilyä. Lara oli kuitenkin hyvä, kuuliainen ja ihan vikkelä, vaikka kuumuus söikin vähän vauhtia.

Tehtiin rataa pätkissä ja sitten pari kertaa kokonaisena, ja loppuun otettiin vielä keppejä oikealta sekä aata, keinua palkalla ja puomia. Vaikken vaadikaan Laralta pysähtymiskontakteja, laitoin puomille ja aalle namialustat ihan vain hidasteeksi. Puomilla se jopa pysähtyy ja odottaa lupaa, kun siinä on palkka. Kyllä mä vielä joku päivä päätän, mitä tehdään noiden kontaktien suhteen!

Mitä tykkäätte uudesta bannerista ja värimaailmasta?

Menolippu kakkosiin

Eilen löydettiin itsemme Vöyriltä vartin yli kahdeksalta. Oltiin ensimmäistä kertaa ulkokentällä koko vuonna, ja jo se teki koleasta ja harmaasta aamusta loistavan. Kisattiin kolmella agilityradalla. Tuomarina toimi Vesa Sivonen ja tuomariharjoittelijana Timo Teileri, joka oli piirtänyt radat.

A-radalla oli paljon hämäysesteitä, mutta rata oli muuten helppo. Kepit mentiin kävellen, mutta Lara ei kuitenkaan pysähtynyt. Ehkä siinä oli vähän ensimmäisen radan kankeutta, mutta Laralla oli hyvä vauhti ja se oli muutenkin ihan terävä. Saatiin kuitenkin vitonen puomin alastulolla, kun en tajunnut yhtään hidastaa tai näyttää kontaktia koiralle. En radan jälkeen huomannut miettiä tulosta, aikaa tai tuloksia nähtyänikään ihmetellä, mistä vitonen tuli.  Mulla oli vaan ihan huippufiilis, kun rata oli mennyt niin hyvin! Pienestä kiinni, mutta mulla ei käynyt mielessäkään harmitella vitosta. Meidän aika oli 51,84s (54s), jolla sijoituttiin kolmansiksi yhdeksästä koirakosta.

B-rata oli hyvin paljon samaa luokkaa. Pidin ohjauksen taas mahdollisimman yksinkertaisena ja täsmällisenä, ja tällä kertaa muistin hidastaa puomin alastulolla. Keinulla Lara pysähtyi vähän puolenvälin jälkeen, eikä meinannut millään tulla alas. Tuntui että sain kutsua sitä ikuisuuden, kunnes se lopulta hiippaili alas ja pääsimme jatkamaan hyvällä vauhdilla. En halunnut ottaa keppien kanssa riskiä, joten valssasin 14-aidan jälkeen, niin pääsin oikealle puolelle. Lara yllätti mut totaalisesti ja pujotteli kepit itse, mitä se ei ole tehnyt kisoissa pitkiin aikoihin! Eiväthän ne varmaan kovin nopeat olleet, ja sain kuitenkin ohjata, mutta niissä oli jo vähän vauhtia. En tiennyt oliko meille tullut muita virheitä tai yliaikaa, mutta kepit tuntuivat sillä hetkellä niin täydellisiltä, ettei muulla ollut väliä. Mulle tulikin yllätyksenä, että oltiin tehty nolla ajalla 51,06s (52s), jolla sijoituttiin kolmansiksi ja saatiin serti! Menin siitä ihan hämilleni, enkä edes tajunnut että oliko se nyt luokkanousu vai mikä. Enhän mä pitänyt sitä edes mahdollisena, että me voitaisiin nousta kakkosiin!

Kun toivuin alkujärkytyksestä, mun piti päättää, mitä me tehdään C-radan suhteen. Joko otetaan lahjakortti ja jätetään viimeinen rata kisaamatta, tai odotetaan neljä tuntia ja startataan viimeinen rata kakkosissa. Ajattelin ettei ole mitään järkeä odotella monta tuntia ja startata väsyneen koiran kanssa rataa, joka on huomattavasti aikaisempia kisaratoja haastavampi, mutta kuinka mä olisin voinut jättää tilaisuuden käyttämättä? Ja kyytiä olisi pitänyt odotella joka tapauksessa. Niinpä käytiin kävelemässä ja laitoin Laran häkkiin lepäämään, kun jäin itse seuraamaan kakkosten ratoja. Palkinnoksi A-radalta valitsin pokaalin ja B-radalta lahjakortin. 

C-rata oli tosi mukava. Tietysti se oli täynnä kohtia, joissa piti olla tarkkana, ja varsinkin alku vaikutti haastavalta. Mua ei kuitenkaan jännittänyt yhtään, ja menin radalle sillä asenteella, että tehdään parhaamme ja pidetään vaan hauskaa. Otin ykkösaidan kutsulla, vedin koiran vastakkaisella kädellä kakkosaidan yli ja valssasin. Varauduin siihen, että kepeille meno mokattaisiin, mutta ei! Ohjasin ne oikealta, Lara haki ne hyvin ja pujotteli toki aika hitaasti, mutta pujotteli kuitenkin. Tuntui että huusin kurkku suorana, että sain koiran kääntymään aluksi putken sijaan muurille, ja menemään vielä putken oikeaan päähän. Oma panokseni hiipui kymppiaidalla, jossa luotin ehkä liikaa että koira kyllä kiertää aidan, mutta ei kiertänytkään. Sain sen pysäytettyä, mutta se koski kuitenkin aitaan ja kiersi sen vasta sitten, mistä Timo Teileri antoi vitosen. Loppurata meni hyvällä vauhdilla ja puomin alastulolla en taaskaan huomannut varmistaa, vaan saatiin siitä toinenkin vitonen. Tuloksella ei taaskaan ollut väliä, kun oli vaan niin mielettömän hyvä fiilis, että oltiin oikeasti startattu kakkosissa ja tehty rata vieläpä hyvin läpi!

Myöhemmin kävi ilmi, että tuomarit olivatkin hylänneet meidät, koska Lara oli koskenut esteeseen väärältä puolelta, eli tavallaan lähtenyt suorittamaan sitä. Väliäkö tuolla, onko se sitten kymppi vai hylky. Oon vieläkin ihan huojentunut että todellakin kisataan kakkosissa. Ei tuntunut yhtään, että oltaisiin kisattu, vaan pikemminkin treenattu, kaikki meni jotenkin niin helposti. Larassa alkoi vihdoinkin näkyä sitä samaa, mitä näkyy treeneissäkin, ja ensimmäistä kertaa kisoissa tuntuu että harjoittelu tuottaa tulosta!