(c) Marie Pitkäjärvi
Eilisilta kului Kauhavan kennelkerhon järkkäämissä mätsäreissä. Vaikka kyseessä olikin vain mätsärit, halusin ottaa niistä kaiken ilon irti ja siistin päivällä Laran korvat, tassut ja kynnet. Pyörähdettiin kehässä viimeksi Seinäjoella lokakuussa, joten treenattiin myös vähän kehäkäyttäytymistä edellisiltana, ja ihan nätisti se meni, vaikka Lara olikin kiireinen ja tarjosi jatkuvasti kontaktia.
Sää suosi, oli kiva nähdä tuttuja ja saada Laralle vähän vaihtelua agilityjuttuihin. Koiria oli enemmän kuin odotin, mutta kaikille oli omat kehät, joten homma sujui jouhevasti. Pieniä oli reilu parikymmentä. Ensimmäisessä kehässä Lara liikkui ja käyttäytyi muutenkin hyvin. Pöydällä se oli ihan nätisti, mutta näytti hirveältä kun koitti muka huomaamattomasti vältellä tuttua tuomaria, pysyen kuitenkin koko ajan paikallaan.
Saatiin punainen nauha, ja hetken odottelun jälkeen päästiin taas kehään. Lara esiintyi hyvin ja nautti kun se sai ravailla rennosti mun vieressä ja seistä paikallaan, mutta en voinut olla nauramatta sen ilmeille, kun tuomari tai toinen koira tuli lähemmäs - se veti päänsä alas ja korvansa taakse, ja tuntui, että se oikein keskittyi näyttämään mahdollisimman epäedustavalta. Päästiin jatkoon, kierrettiin kehä vielä pari kertaa ja tuomari viittoi meidät kolmannelle sijalle. Palkintopussista löytyi mitali, kaksi ihanaa vinkulelua, naudanmahatikkuja, koirankeksejä sekä huivi. Kaikenkaikkiaan mätsärit menivät ihan nappiin - aikataulut toimivat, palkinnot olivat hyviä ja ilmapiiri muutenkin leppoisa ja mukava. Järjestäjille iso kiitos :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti