Hyvää helatorstaita kaikille lukijoille! Tänään on satanut, mutta alkuviikko ollaan saatu nauttia auringosta ja lämmöstä. Eilen avasin kavereideni kanssa grillauskauden ja tiistaina kävin Laran kanssa treenaamassa kotikentällä, ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Talkoot pidetään vasta tän kuun lopussa, mutta tosi hyvässä kunnossa kenttä oli nytkin.
Radassa ei ollut mitään supervaikeaa, pitkälti tuttujen juttujen kertausta. Tein kakkosaidalla pakkovalssin, kutosaidalla saksalaisen, 8-9-aidat välistävedolla ja kepit vasemmalta. Puomin alastulolla näytin kontaktin, mutta Lara hidasti hyvin näyttämättäkin. Myös aan ja keinun kontaktit olivat tosi siistejä. Kepeille mentäessä mun oli aluksi jopa jarruteltava Laraa, koska se törmäsi keppeihin kerran ja ensimmäisistä pujotteluista tuli valtavia loikkia. Radan loppuun kokeiltiin monia eri vaihtoehtoja - mun oli aluksi tarkoitus valssata 15-aidan jälkeen, mutta venyyvenyy. Saksalainen toimi tosi hyvin heti, kun aloin itsekin juosta... Ensimmäisessä videoidussa pätkässä loppu mentiin lonkalta, kun en uskaltanutkaan tehdä saksalaista. Mutta näyttää tuo toimivan noinkin.
Oma ohjaus oli muutenkin aika epämääräistä heilumista, ja ensimmäistä kertaa huomasin että se oli aika epävarmaa. Oli myös jotenkin vaikeaa juosta, vasta tuossa yksittäisessä lopussa huomaa, miten koiran vauhti muuttuu kun mäkin juoksen - muuten toi on tollasta hölkkäilyä. Lara oli kuitenkin hyvä, kuuliainen ja ihan vikkelä, vaikka kuumuus söikin vähän vauhtia.
Tehtiin rataa pätkissä ja sitten pari kertaa kokonaisena, ja loppuun otettiin vielä keppejä oikealta sekä aata, keinua palkalla ja puomia. Vaikken vaadikaan Laralta pysähtymiskontakteja, laitoin puomille ja aalle namialustat ihan vain hidasteeksi. Puomilla se jopa pysähtyy ja odottaa lupaa, kun siinä on palkka. Kyllä mä vielä joku päivä päätän, mitä tehdään noiden kontaktien suhteen!
Ihana uus ulkka!!♥ hihi lähetän huomenna ku pääsen omalle koneelle ni niitä kuvia että saat tehä mullekki ;)ja voiku Lara menee hyvin kepit!
VastaaPoistaHehhh kiitos :> Jees, kepit on kehittyny ku vielä menis kisoissaki noin... :D
Poista