tiistai 3. huhtikuuta 2012

Vöyrin epikset

Tänään suuntasimme Koivulahteen, jossa järjestettiin WOFF cup 2. Lara oli heti paikalle saapuessamme tosi tympääntyneen oloinen, tiedä sitten oliko se yhä väsynyt Kauhajoen reissusta vai mitä, mutta haukkuminen alkoi heti kun se jäi toimeettomaksi, ja muuten se oli jotenkin tosi vaisu. Mölliluokassa sallittiin kaikki esteet, mutta niitä sai halutessaan ohittaa, josta seurasi 5vp. Yhteen kisamaksuun sisältyi kaksi starttia, ja keinukammossa ilmoitin Laran vain mölleihin, mitä harmittelin hieman jälkeenpäin, kun kisaavien rata oli niin kivannäköinen eikä siinä ollut keinuakaan...


Medimöllejä oli seitsemän, ja rata näytti suunnilleen tuolta (12 jälkeen taisi olla vielä yksi aita?). Ihan simppeli, kiva pätkä, ihanneaika löysästi 45s. Lara vilkuili jo lähdössä epävarmasti ympärilleen ja puomilla hyytyi pikkuhiljaa, kunnes lopulta pysähtyi ennen kontaktialuetta. Kun sain sen houkuteltua alas, se oli vähän epävarma ja hidas, mutta kiihtyi loppurataa kohden ihan hyvin. Suunnittelin A:lle alunperin joko persjättöä tai vasenta ohjausta, mutta koira oli sen verran hidas, että mulla oli hyvin aikaa valssata. Mietin myös keppien pois jättämistä, koska Lara ei yleensä pujottele jos on vähänkään väsynyt, mutta otettiin ne kuitenkin, ja ne menikin tosi reippaasti. Loppusuoralla oli jo vähän vauhtia, ja nollahan tuosta tuli ajalla 41,03s. Kaikki medimöllit tekivät nollat, joten aika ratkaisi, ja tolla suorituksella oltiin neljänsiä :)

Kun kaikki möllikoirakot olivat startanneet, aloitettiin uusinnat. Lara ei olisi malttanut odottaa lähtölupaa, ja lähtö olikin edellistä starttia parempi, mutta koira jarrutti taas puomilla ja pällisteli siinä aikansa ympärilleen, kunnes jolkotteli alas ja rata saattoi jatkua. Vauhtia tuntui olevan vielä aavistuksen verran edellistä rataa vähemmän, ja kepeillä Lara meinasi ohittaa yhden kepin, mutta korjasi itse hienosti. Muuten aikalailla samanlainen rata kuin edellinenkin, aikaan 45,35s, eli aikavirhe 0,35. Ihan mukavasti. Oon kyllä tyytyväinen noihin keppeihin. Käytöksen laitan väsymyksen piikkiin, ja tidämpähän ottaa seuraavalla kerralla häkin joukkoon. Nähtiin muutamia tuttuja ja törmättiin Sannaan ja Taaviin, jotka tekivät myös nättejä nollaratoja :)

Mua kysyttiin viikonloppuna mukaan alueelliseen valmennusryhmään, ja sain tänään varmistuksen, että ollaan päästy mölliryhmään :) 10kk:n valmennus sisältää siis yhteensä kymmenet treenit kerran kuussa. Ensimmäinen tapaaminen on 15.4, joten meidän Haukiputaan reissu vähän typistyy ja jätetään Oulun mätsärit tuolloin välistä. Pitää vielä hommata lisenssi niin kyllä se siitä lähtee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti