Postailu on taas vähän jäänyt. Torstaina varasin Lakken hallin, jossa treenailtiin Laran kanssa kahdestaan. Hallille tulo viivästyi vähän, ja verryttelylenkin jälkeen treeniaikaa oli vain vajaa puoli tuntia. Kentällä oli onneksi jonkinlainen pätkä jo valmiiksi, johon piti lisätä vain muutama este ja sovelsin niistä tuollaisen radan. Otettiin alkuun vähän aitasuoraa ja pari toistoa matalalla keinulla. Lara teki kivasti ja malttoi hyvin tulla ihan kontaktille asti :)
Itse rata meni loistavasti, harmi ettei saatu sitä videolle! Olin lähdössä keppien lähellä, otin Laran kutsulla ykkösaidan yli ja ohjasin siitä putkeen. 4-5 tehtiin välistäveto ja siitä vielä vastakkaisella kädellä vetämällä kutosputkeen. Leijeröinti oli päässyt vähän unohtumaan, joten tehtiin muutama putki-rengas-toisto namialusta renkaan takana. Myös saksalainen vaati ysiaidalla muutaman toiston, että muistin ohjauksen. Ohjasin kepit siis pari kertaa oikealta ja pari kertaa vasemmalta, jolloin puolenvaihtoa ei tarvittu. Puomin alastulolla Lara pysähtyi jo hyvin namialustan kanssa, sitten vaan 16-aidalla takaakierto ja valssaus. Lopuksi yhdistettiin pätkät ja saatiin nätti nolla tehtyä :) Kepit menivät oikealta tosi hyvin, vauhti ei kärsinyt alussa ollenkaan ja pystyin ottamaan jo vähän välimatkaakin. Vasemmalla koira oli vähän kiinni kädessä ja mutta saatiin hyviäkin toistoja. Kyllä se koira osaa jos sitä vaan huvittaa, ja tällä kertaa olin itsekin hereillä...
Tänään oltiin Kauhajoella KauKo ry:n epiksissä. Ilmoitin meidät kisaaviin, jota ennen oli putkiluokka sekä möllit. Hallissa ei saanut olla niiden aikana koiria, joten meidän oli odoteltava ulkona. Sää oli tosi kaunis, joten vajaan parin tunnin odottelu ei haitannut :) Menin vähän sekaisin noissa luokissa ja kävin siinä tutustumassa möllirataankin, hups..
Vihdoin kisaavat aloitettiin ja mekin päästiin halliin. Rata oli lyhyt, mutta siinä oli omat hankalat kohtansa. Rata oli aidattu siivekkeillä ja muurinpaloilla, ja juuri kun olin saanut Laran paikoilleen ja annoin sille lähtöluvan, muurinpalat kaatuivat rämisten radalle keppien viereen. Lara säikähti ja meni siitä vähän hämilleen, ja saatiinkin ottaa uusi lähtö. Halusin välttää putkeen singahtamisen, joten otin lähdön kutsulla ja ohjasin kepit vasemmalta. Muutamien keppien jälkeen Lara meni kuitenkin putkeen, tuli takaisin ja haahuiltiin kepit parin pysähdyksen kera loppuun. Valssasin nelosputkella ja ennen aata. Virheitä loppuradalla ei tullut, Lara otti kontaktit nätisti ja varsinkin seiskaputkeen olin yllättävän tyytyväinen :)
Meillä oli myös lisästartti, jossa ohjasin kepit oikealta, ja Lara taisi siinäkin singahtaa heti alkajaisiksi putkeen. Joku toinenkin putki taisi mennä väärinpäin. Molemmilla radoilla meno oli tosi varovaista ja hidasta muutenkin, meillä oli tosi huonoa tuuria ja se alkurämähdys vaikutti varmasti toisellakin radalla.
No olipahan hankalan näköinen episradaksi! :D
VastaaPoistaHmm, Kauhajoella on musta aina aika vaikeita ratoja, nytkin möllirata ois aivan hyvin mennyt mulle kisaavien radasta... :D Mutta hyvähän se vaan on! Ja toi ratapiirrustus ehkä vähän hämää, 3 ja 13 -aidat oli oikeasti kauempana.
Poista