tiistai 21. helmikuuta 2012

What a mess we made

Viikonloppu on menny ankeissa tunnelmissa.

Eli tosiaan, perjantaina meille tuli hoitoon vuodenikäinen sierra Smartti, jonka oli tarkoitus viipyä sunnuntaihin asti. Heti kun sen omistajat lähtivät, se istahti eteiseen ulko-oven eteen tärisemään ja vain tapitti ovenkahvaa. Lara ei piitannut koirasta, mitä nyt kävi välillä katsomassa oliko se yhä tallessa, ja tottakai katsasti sen ruokakupit heti tilaisuuden saatuaan! Lähdettiin sitten pikimmiten koirien kanssa pienelle lenkille, ja Smartti käyttäytyi hihnassa tosi mallikkaasti, ei vetänyt tai välittänyt autoista. Ja se rakasti lunta! Tulomatkalla päästin Laran vapaaksi, ja Smartti olisi halunnut kovasti leikkiä sen kanssa, joten päästin senkin pihassa irti, kun omistajat olivat sanoneet, että saa pitää ilman muuta vapaana. Koirat juoksivat ja heittelin niille palloa, ja molemmat pysyivät hyvin pihassa. Kun olin kuitenkin menossa sisälle, Smartti ei tullutkaan, vaan istahti portaiden päähän eikä antanut ottaa kiinni. Yritettiin saada sitä aikamme sisälle tuloksetta, ja lähdettiin loppujenlopuksi tallille ja jätettiin miesväki vahtimaan koiraa.

Kun tultiin kotiin, Smartti oli yhä kolmen tunnin jälkeen ulkona hyperaktiivisena, muttei tehnyt elettäkään antautuakseen tulemaan sisälle. Menin ite suoraan sisälle, kun muut jäi vielä yrittämään koiraa, ja niinhän siinä kävi, että Ulla sai sitä pannasta kiinni, Smartti säikähti ja näykkäisi Ullaa käteen ja äiti alkoi huutaa josta koira ilmeisesti meni niin paniikkiin että karkasi.

Ilmotettiin asiasta naapureille ja tutuille ja etsintäapuakin saatiin, ja loppuilta yötä myöten menikin koiraa etsiessä. Metässä tai pelloilla ei näkyny minkäänlaisia jälkiä, joten koira on jolkotellu tietä pitkin, mistä ei jälkiä erota. Jatkettiin etsintöjä lauantaina ja omistajat ovat etsineet koiraa eilisestä asti, mutta sitä ei oo löytynyt vieläkään... Toisaalta kukaan ei oo ilmottanu kuolleestakaan koirasta, joten toivoa on vielä. Eihän tosta voi ketään syyttää, mutta kamala tunne kun tietää toimineensa niin väärin eikä tapahtunutta voi enää mitenkään korjata. Ja vaikka omakin huoli on näin suuri, en voi edes verrata sitä koiran omistajien huoleen... Ei voi muuta kun pitää silmät auki ja toivoa parasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti