sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Apaattista esiintymistä Kauhajoella



Laran ruokavarastot ovat päässeet loppumaan, joten käväisin eilen Seinäjoella ollessani Mustissa ja Mirrissä. Lara on nyt syönyt vähän vaihdellen Perfect Fitiä, RC:tä ja Specificiä, mutta RC:tä en halua syöttää sille enkä löydä muita edellä mainittuja mistään, joten ostin myyjän suosittelemana Hill'ssiä. Oon kuullu tosta lähinnä haukkuja, mutta ravintosisältö näytti ihan hyvältä ja Laralle ainakin maistui jos ei muuta! Mukaan tarttui samalla pari pussia Brit Caren kananmakuisia Let's Bite! -makupaloja, Virbacin Veggie Dent -hammasharjoja sekä yllätys yllätys - uusi näyttelyremmi. Kai noilla vähän aikaa pärjää!

En yleensä kummemmin siisti tai pese koiraa mätsäreitä varten, laitan turkin vaan ennen kehää, mutta kuluneella viikolla oon pessyt Laran tassut Ring 5:n Bright White -shampoolla parikin kertaa ja siistinyt korvia ja tassuja aina silloin tällöin, ja kyllähän siitä onkin tullut siisti! Tosin se on myös lihonut, eikä asiaa auta sen turkki, joka on lyhyt mutta paksu, eli koira näyttää paitsi lihavalta, myös kaljulta. Imartelevaa. 

Sitten itse aiheeseen. Olin aamulla vähän kahden vaiheilla, lähdettäisiinkö tokoilemaan Maalahteen vai mätsäreihin Kauhajoelle, mutta päädyttiin mätsäreihin. Ajettiin siis KauKo ry:n hallille ja kävin nopeasti ilmoittautumassa, kipaisin ostamaan lihapullia marketista ja ajettiin takaisin hallille. Kävin Laran kanssa kävelemässä, ja kun päästiin sisälle, pienten kehä oli jo alkanut, ja hetken katseltuamme ympärillemme aloin laittaa sen turkkia. Pieniä koiria oli päälle 30, ja me olimme puolessa välissä. 

Olen tyytyväinen ettei lähdetty Maalahteen, koska Laran tämänpäiväisellä mielialalla tokoilusta ei olisi tullut yhtään mitään! Se vilkuili kokoajan ympärillä olevia koiria ja esiintyi tosi epävarmasti ja vaisusti. Kun mentiin pöydälle, se nousi muka innoissaan takajaloilleen pöytää vasten, eikä tuomaria väistänytkään, mutta piti katseen maassa koko pöydälläoloajan. Se liikkui kuten sheltin kuuluukin, maata viistävällä askeleella ja häntä ja selkälinja matalalla - ei siis lainkaan sille tyypillisesti. Se sai punaisen nauhan, mutta olin sen esiintymiseen tosi pettynyt.

Kun pienten koirien ja viereisessä kehässä esiintyvien isojen koirien arvostelut päättyivät, kehät yhdistettiin ja vuorossa olivat sinisen saaneet isot, sinisen saaneet pienet, punaisen saaneet isot ja viimeisenä punaisen saaneet pienet. Saatiin siis odottaa pitkä tovi. Kun Lara tylsistyi, se haukkui hetken mielenosoituksellisesti, ja kun en huomioinut sitä, se käänsi minulle selkänsä ja alkoi mököttää. Palkkasin sen kuitenkin kun se makasi hiljaa nätisti, ja loppuajan se istui kiinni mun jaloissa, irvistellen vähän väliä tomerasti vieressä oleville kääpiöpinsereille.

Vaikka kehät oli yhdistetty, punaisten kehässä oli tiivis tunnelma eikä juurikaan tilaa liikkua. Lara seisoi kuitenkin ihan nätisti, ja liikkui ne vähätkin liikkumiset ihan kivasti. Kun koirakoista oltiin kätelty jo yli puolet pois, Lara haukahti pari kertaa tylsistyneesti ja meinasi jopa poistua kehästä takanaan olevan koiraon perässä... Liikuttiin vielä ympäri, ja meidät käteltiin kehästä viimeisten joukossa. Mikään ihmekkään tuollaisella käytöksellä. No, laitetaan toi parin kuukauden mätsäritauon ja pienen hallin piikkin, ja ennen erkkaria on onneksi ainakin Kokkolan mätsärit 7.4, ja katotaan päästäskö Uusikaarlepyyhyn 12.4.

Tehtiin kyytiä odotellessa vielä parinkymmenen minuutin lenkki ja käväistiin matkalla katsomassa Laran lempi-ihmistä Jenniä Kallen ja Jennin kämpillä. Ilta onkin mennyt nukkuessa :)

2 kommenttia:

  1. Meillä Dusty syö tuota Hill'siä jonka pussi tuossa kuvassa on, hyvin on ainakin meille sopinut :) tosin on pitänyt jo pitkään vaihtaa orijeniin kun jotenki en kuitenkaan tuota Hill'siä haluais syöttää mutta tota Orijenia on vaan niin vaikee saada mistään :s

    VastaaPoista
  2. Jep, ihan mukiinmenevältä ruualta tuo kyllä vaikuttaa :) Specificiä syöttäsin mielummin, mutta sitäkin on vaikea löytää mistään!

    VastaaPoista