torstai 7. helmikuuta 2013

22 kysymystä


Ollaan saatu kaksikin haastetta, kiitos Netta's Stage ja Huiskuhäntämme!
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Myös haastajan 11. kysymykseen pitää vastata
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä ja haastaa uudet bloggaajat
4. Haastetun pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa, keksiä heille uudet 11 kysymystä ja ilmoittaa heille haasteesta 
Nopeutan tätä hommaa vähän, joten hypätään suoraan kysymyksiin, enkä nyt jaksa haastaa ketään.

1. Millä perusteella päädyit nykyiseen koirasi rotuun? - Koiranhankintaa suunnitellessa sheltti tietysti kuului mun kymmeniin vaihtoehtoihinmutta äiti loppujenlopuksi valitsi rodun, kun on nuorempana halunnut sheltin. Olin aika pieni joten koiran piti olla helposti koulutettavissa, ja sheltti tuntui muutenkin sopivan meille luonteen, helppouden, harrastusmahdollisuuksien ja ulkonäön puolesta.

2. Haaveiletko sellaisesta rodusta, josta sinun ei uskottaisi pitävän? - Terrierit ja molossityyppiset koirat tuntuvat tosi kiinnostavilta, mutta eihän mulle sopisi muu kuin paimenkoira tai seurakoira. En mä oikeastaan mistään rodusta varsinaisesti haaveile.


3. Minkä rotuista koiraa et ikinä voisi ottaa? - Jotain todella pitkälle jalostettua rotua joka on altis monille sairauksille tai metsästyskoiraa.

4. Mikä on koiraharrastuksessa tärkeintä? - Kuten harrastuksissa muutenkin, mulle se hauskanpito. Että saa tehdä yhteistyötä koiran kanssa ja kehittyä, kokea onnistumisen tunteita ja molemmilla on kivaa.

5. Mikä on noloin kokemuksesi koirasi kanssa? - En nolostu kovinkaan helposti ja otan nolotkin tilanteet yleensä huumorilla, mutta tottakai tekevälle sattuu! Lähinnä omia kämmäilyjä, mm. väärinkästykset ja riidat konnareiden kanssa, ne monet monet kerrat kun oon ollut myöhässä ja unohtanut milloin mitäkin papereita, kun koira on epiksissä karannut radalta tai näyttelyissä hypännyt alas pöydältä...

6. Onko koirasi tuhonnut mitään arvokasta? - Ei, eikä paljoa arvotontakaan.


7. Tilaatko jotain koiralehtiä? - Koiramme ja Sheltit tulee.

8. Milloin aloitit bloggaamisen? - Mulla oli aikaisemmin blogi vuodatuksessa, mutta en jaksanut kirjoitella sitä kuin muutaman kuukauden ajan, ehkä joskus 2010-2011? Tämän blogin ensimmäinen teksti on julkaistu 16. heinäkuuta 2011.

9. Mitä koiraharraslajia et ole vielä kokeillut, mutta haluaisit kokeilla? - Paimennusta olisi toisaalta kiva kokeilla, samoin koiratanssia. Ne eivät kutienkaan kiinnosta niin paljoa että oikeasti tekisin asialle mitään. Tokoa ollaan toki tehty, mutta pikkuhiljaa hiipii mieleen ajatus että voitaisiin koittaa jopa edistyä siinä...

10. Montako kertaa päivässä koirasi syö? - Kolmesti, koska se sopii mun päivärytmiin tosi hyvin.

11. Mitä viimeksi ostit koirallesi? - Ihan ruokaa ja dentastixejä ostin juuri pari päivää sitten. Ostan Laralle tosi harvoin mitään tavaroita, viimeksi lelun joulukuun lopussa, ja senkin vain koska tarvitsin sitä kouluun ilmaisutaidon esitykseen...


1. Millainen olet koiranomistajana? - Koiraharrastus on yksi niistä tosi harvoista asioista joita otan elämässä vakavasti. Oon johdonmukainen ja silleen aika tarkka, mutta en kuitenkaan tavoitteellinen enkä aseta hirveän tiukkoja sääntöjä. Rennosti ja hyvällä fiiliksellä mennään!

2. Mikä on koirasi paras ominaisuus? - Niitä on niin paljon! Siihen voi luottaa, se on sopeutuva, miellyttämishaluinen ja uskollinen, ja muutenkin niin persoonallinen ja piristävä otus.

3. Entä huonoin? - Pehmeys ja herkkähaukkuisuus. Jälkimmäinen johtuu toki vaan koulutuksesta, ja pehmeyteen oon oppinut suhtautumaan niin, ettei siitä ole paljoa haittaa.


4. Mikä on koirasi lempipaikka? (esim. oma peti jne..) - Sisällä Lara viihtyy oman pedin ja sohvan lisäksi mitä oudoimmissa paikoissa kuten keinutuolin jalan alla...

5. Miksi aloitit bloggaamisen? - Tykkään kirjoittamisesta tosi paljon! Blogi toimii samalla treenikalenterina, on mukavaa jakaa niin hyviä kuin huonojakin hetkiä muiden koiraihmisten kanssa. Se motivoi myös kuvaamaan ja kulkemaan aktiivisesti, kun on joku paikka mihin kuvia ja kuulumisia voi julkaista ja niitä voi selailla myöhemmin.

6. Suosikki koirarotusi, perustele! - Mulla ei kauheesti oo kokemusta muista roduista kuin shelteistä. Ainakin tällä hetkellä sheltti on just se oikea rotu mulle syistä joita luettelin jo aiemmin, kuten terveys, luonne, harrastusmahdollisuudet, helppous, ulkonäkö...


7. Mikä on onnistunein kuva koirastasi? - Oivoi... Larasta on niin paljon kuvia, että tuntuu ihan mahdottomalta valita yhtä! Kuvitin tämän postauksen kuitenkin sellaisilla omasta mielestäni onnistuneilla, erilaisilla ja vähän vanhemmilla kuvilla.

8. Miksi päädyit juuri siihen rotuun, mikä sinulla on? - Vastasin tähän jo ylempänä.

9. Tahtoisitko kasvattaa joskus jotain rotua? Jos niin mitä? Miksi/miksi et? - Tuun varmasti omistamaan koiria tulevaisuudessakin, mutta en mä kasvattajaksi halua. En halua että elämäni keskittyy liikaa koiriin.

10. Minkä rodun edustajia olet omistanut? - Lara on ensimmäinen koirani.

11. Oletko kilpailuhenkinen? - En. Tai tietysti mussa se piirre on, mutta vaatii tosi paljon että se tulee esille. Koirajutuissa ei juurikaan, ehkä joskus agilitykisoissa.

3 kommenttia:

  1. Tosi hyviä kuvia oot laittanut tähän postaukseen (: Arvaa vaan, oonko muistanut postittaa teidän voittaja juttuja! Hemmetti, pantavaihtoehdot on vaaleensininen timanttinen solkipanta, ja puolikurista musta nahkainen metalli ketjulla, kumpi laitetaan? (:

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)

    Katja, onneksi niillä ei oo kiirettä :) Meillä ois varmaan enemmän käyttöö puolikurkkarille.

    VastaaPoista