sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Luvallisesti Lapualla

En ole viikolla jaksanut postailla, ollaan lähinnä lenkkeilty ja tokoiltu. Joskus tammikuussa osallistuttiin Supersheltin tassukisaan, ja Lara voitti sen saaden tittelin Vuoden siisteimmät tassut. Tiistaina postilaatikkoon tulikin iso kirjekuori, josta palkinnot paljastuivat - ihana timanttipanta joka oli juuri sopiva sekä lihatikkuja! Kiitos Katja :)

Sitten otsikon aiheeseen! Eilen käväistiin tosiaan Lapualla kisaamassa, Kojolan tallin maneesissa. Medejä oli vain neljä, ja koirakoita muutenkin tosi vähän. Kaikilla radoilla Johanna Nyberg toimi tuomarina ja Timo Teileri tuomariharjoittelijana. Koitin muistella ratoja nyt jälkeenpäin, mutta estevälit on noissa tosi lyhyitä ja B-radassa yksi putki jäi numeroimatta.


A-radalla oli taas normaalia ensimmäisen radan sähellystä, koira ei meinannut keskittyä ja mun ohjaus oli tosi haparoivaa. Puomilla Lara hidasteli, keinulla se pysähtyi ennen aikojaan ja kepeillä vähän säädettiin ja saatiin vitonen. Mun oli tarkoitus valssata 12-aidan jälkeen, mutta jotenkin se jäi ja koira meinasi juosta putkeen, mutta sain kuin sainkin sen kääntymään muurille. Puomin kontakteilta tuli toinen vitonen, joten tulokseksi tuli 10 ajalla 48,88s (52s) ja sijoituttiin sillä toisiksi.  

B-radalle mentäessä sekä mun että Laran vireystasot oli jotenkin tosi alhaalla, vaikka rata tosi kiva olikin. Meno tyssäsi jo kepeillä, mutta aika nopeasti koira heräsi ja päästiin jatkamaan. Valssasin puomin jälkeen, ja vaikka sainkin vältettyä muurilta putkeen menemisen, Lara sujahti 7-aidalta suoraan 17-aidalle ja niin otettiin hylky, kuten muutkin medit. Keinulla se pysähtyi taas ennen puolta väliä ja hyppäsi alas, mitä ei ole ikinä ennen tehnyt. Otettiin se uusiksi ja meni paremmin, vaikka ennakoi vieläkin. Muuten rata oli paljon ensimmäistä parempi!

C-radalle mentiin sillä fiiliksellä että ajasta ja tuloksesta viis, tehään vaan parhaamme mukaan enkä ite häslää. Valssasin kolmosaidalla ja vaihdoin putken jälkeen puolta, niin sain ohjattua kepit oikealta. Ne jopa onnistuivat ihan kohtuullisesti. 9 ja 10 -aidat olivat oikeasta paljon kauempana toisistaan, ja mietin kauan niiston, ennakoivan valssin ja saksalaisen välillä, mutta päätin pelata varman päälle ja tein ihan normaalin valssin. Suunnittelin valssaavani myös 14-aidan jälkeen, mutta Lara otti suoralla hirveän spurtin ja mulla jäi taas valssaamatta. Onnistui se näköjään ilman puolenvaihtoakin. Tosi sujuvaa menoa, ja tehtiinkin nätti nolla ajalla 43,96s (45s), jolla voitettiin ja saatiin meidän toinen luva :) Jee! Voi sitä fiilistä kun tajusin sen jälkeenpäin, ihan loistava koira.

Pokaalien ja ruusukkeiden lisäksi saatiin nameja ja leluja, vähäisen koiramäärän takia ei tarvinnut odotella kauaa, kisat oli hyvin järkätty ja oli mukava nähdä tuttuja :) Tosi onnistunut päivä siis kaikin puolin!

8 kommenttia:

  1. Vautsi! Todella hienosti, onnea! n____n

    VastaaPoista
  2. Lara näytti siinä kepeillä säikähtävän tuomaria, joka lähti liikkumaan teitä kohti. Satuin just seisomaan ratahenkilönä siinä keppien kohdalla. Luva-rata oli hieno, onnea siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, se ei oikein kestä häiriötä kepeillä. Siis lisää treenattavaa muun pujottelutreenin lisäksi! Kiitos :)

      Poista
  3. Onnittelut luvista! (: Hyvä että panta sopi, huomasin puolikurkkarin olevan ainakin kokoa pienempi. Lihatikut on kotimaista nautaa ja lammasta! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, olin vähän yllättynyt kun olikin toi solkipanta, mutta tykkään siitä tosi paljon ja lihatikutkin on kelvanneet mainiosti :)

      Poista
  4. Löysin sun blogin! :) Ootko omien muistiinpanojen pohjalta nuo radat piirtänyt vai onko ne jossain täällä netissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! :) Mä en ainakaan oo törmänny että netissä ois, noi on vaan muistiinpanojen pohjalta tehty.

      Poista