torstai 19. tammikuuta 2012

Talvipäivän aksaa ja viikonlopun valmistelua

Sain hommattua hallille kausikortin, ja käväistiin siellä tänään Ellin ja Iineksen kanssa :) Lara vähän paineistui Iineksen läsnäolosta, seuraili sitä ja haukkui kun ei ollut käskyn alaisena, mutta teki radalla huippuhyvin. Otettiin aluksi vaan keppejä ja erilaisia tekniikoita parilla aidalla. Kepeillä koiralla oli hurjasti intoa ja vauhtia, eikä haitannut, vaikka pidin kättä hieman kauempana kuin viimeksi - kyllä noi käsiavut vielä pois saadaan! Sylkkärit, valssit ja vippaukset meni hyvin, eikä vasemmassa takaleikkauksessakaan oo enää ongelmia. Lara oli aivan innoissaan, piti malttamatonta ininää koko ajan ja teki tosi nopeasti ja tarkasti!

Varsinainen rata oli sitten suunnilleen tuollainen kolmosten rata. Otin sen joltakin sivustolta, mutta hallin pituus ei riittänyt, joten 12 oli paljon 17 lähempänä, ja kepit lähti tosta 13/4-aidan kohdalta. Lisähaastetta saatiin siitä, että puomi oli suoran putken vieressä ja A heti sen perässä, eli mutkaputki oli A:n alla, kun tilaa ei oikein muuten ollut.

Hankalinta tossa oli lähinnä mulle radan hahmottaminen, kun välimatkat oli mitä oli ja varsinkin noi kepit oli niin hassussa paikassa. Aluksi mentiin rata parissa pätkässä ihan jo siksi, etten muistanut sitä... Lara oli kuitenkin tosi pätevä, teki kaiken just niinkun ohjasin ja vähän paremmin :) Lähdössä olin tossa kakkosaidalla, ja koira piti ottaa hyvin hallintaan ettei hypännyt muuria kakkosen jälkeen, kun se oli niin lähellä. Neloselta välistäveto, vitoselta takaaleikkauskella kepeille ja keppien jälkeen palkka. Kymppiputkelta koira piti taas ottaa hallintaan ja olla tarkkana kun 11-12-13 oli ihan supussa, siitä vaan juoksemalla loppuun ja 16 jälkeen takaaleikkaus. Muutaman toiston jälkeen Laran keskittyminen alko herpaantua ja karkas kasilta A:lle ja siitä puomille, kun oli kontaktihullun pitänyt vaan kattoa ja kärsiä kun toinen sai mennä mutta ite ei! :D Kepeille mentäessä mulla tuli paljon virheitä, ja taisi Lara kerran mennä kymppiputkesta 15-hypyllekkin, kun oma ohjaus herpaantu hetkeksi. Mutta loppujenlopuksi saatiin pari tosi kivaa pätkää, Lara meni oikeen kuuliaisesti, mutta halli nyt oli vaan vähän ahdas tolle radalle.

Lara oli osan ajasta kiinni, kun autoin Elliä ja Iinestä, mutta hyvin maltto odottaa, ja olipahan sitten ainaki hirveesti virtaa jos ei muuta! Laralle on tuskaa kattoa vierestä kun edes rakennan rataa, kun ei saa ite osallistua, joten ihan hyvää harjotusta toikin.

Mulla jäi tosta kolmosradasta vähän paha maku suuhun, kun se ei toiminut tossa hallissa ja tein ite niin paljon mokia, joten otettiin vielä tollasta simppeliä radanpätkää. 1-2 välistäveto, suora linja A:lla ja putkella, vitoshypyllä poispäinkäännös ja putkeen, josta koira vaan hanskaan ja sylkkärillä yli. Lara oli upee, eikä tehnyt ainuttakaan virhettä! :) Mentiin toi kuitenkin useamman kerran kun koira niin tykkäs, vaihdeltiin noilla 5 ja 7 -aidoilla sylkkäriä ja poispäinkäännöksiä ja viimeisellä kerralla siirsin ykkös- ja kakkosaitojavähän kauemmas toisistaan niin saatiin niihin pätevät valssaukset, enkä ollu edes myöhässä tällä kertaa.

Loppuun otettiin keinua ilman rämähdystä. Lara meni aivan innoissaan puoleenväliin asti, jossa se kävi maahan ja jouduin houkuttelemaan sen kontaktille, josta se kaahasi pois innoissaan heti luvan saatuaan. Iines oli vähän mustasukkainen ja kävi Laran päälle kun palkkasin sitä keinun jälkeen joten otettiin vielä parit toistot ja ihan kivastihan tuo meni, ei sillä etteikö takapakki keinussa kyrsisi... Lara tuli Iineksen kanssa yllättävän hyvin juttuun. Meidän autossa Iines ei oo koskaan ollu, ja Lara vähän irvisteli ja oli levoton koko matkan. Muutenhan noi jo toisensa tunteekin :)

Lenkit on ollut pääasiassa aika lyhyitä kylmän sään vuoksi, mutta sitäkin vaihtelevampia. Maanantaina testattiin tossuja ensimmäistä kertaa tälle vuotta, kun tehtiin reilun tunnin lenkki tiellä, ja etutassuista ne lähtivät ensimmäisen parinsadan metrin aikana. Takatassuissa pysyivät hyvin siihen asti, kunnes koira kömpi hankeen kuselle, johon se toinen tossu sitten jäikin etsimisestä huolimatta... Tiistaina otin itteäni niskasta kiinni ja rämmittiin himolenkki metässä, lunta puoleensääreen ja _kylmä_ mutta saipahan koira ainakin hyppiä ja juosta ja riehua, ja kotiintullessa mahanalus, kaulus ja perskarvat olivat yhtä lumipalloa! Muuten ollaan lähinnä lenkkeilty pelloilla (huonolla menestyksellä) ja teillä. Hihnalenkeistä ei tykätä kumpikaan, mutta onneksi kotiteillä on sen verran vähän liikennettä eikä Lara välitä vapaana ollessaan autoista, niin voin pitää sitä kotiin päin tullessa vapaana. Ja nykyään kaikki on tehtävä pallo suussa, se ottaa sen mukaan kusellekkin! Pimee piski. Tokoilu on vähä jääny, mitä ny satunnaisia seuruupätkiä käännöksineen, jotka on menny tosi skarpisti, ja poispäinkäännöksiä ja vippauksia ollaan harjoteltu emännänjatkeella aika paljonkin.

Se ois huomenna lähtö Turkuun! :) Tiistaina siistitiin korvat, eilen leikattiin kynnet ja siistittiin tassut ja tänään pestiin kaulus ja tassut valkasevalla shampoolla ja vähän korvakarvojakin, kun olivat päässeet niin rasvaisiksi. Enää pitäs pakata loppuun ja väsyttää koira huomenna kunnolla ennen lähtöä, jos jaksais olla junassa asiallisesti... Epäilen.

2 kommenttia:

  1. oliko toi rata kuinka vaikea tonne halliin rakennella/tuliko noi esteet hirveen lähekkäin?:) ajattelin kysäistä saisinko napata ton radan talteen, ton tyylistä rataa oon nimittäin ettiny Bellaa varten, jos pääsis treenaamaan vähä vaativampaa ens kerralla?:)

    VastaaPoista
  2. ota vaan, mä en oo tota ite tehny vaan otin sen joltaki sivulta johona on noita kisaratoja :) leveyden puolesta se mahtu ihan hyvin mutta vaan sillon, kun A ja puomi on samalla reunalla, ja sillonkin muuri tuli vähän liian lähelle aitoja, ja halli oli tohon kyllä liian lyhyt, muuri tuli liian lähelle kolmosaitaa ja kepit lähti jo nelosaidan vierestä. musta toi ei ollu nii vaikee ku miltä näyttää, mutta ainaki ku esteet oli vähän lähempänä kun tossa piirrustuksessa niin ei se ihan helppokaa ollu :)

    VastaaPoista