torstai 5. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäiset reenit

Sain siis vihdoin aikaiseksi varata lakken agilan tunniksi lähinnä noita epiksiä ajatellen, mutta ruvetaan varmaan käymään tuolla viikottain. Hallissa on tekonurmi, mitä Lara vähän vierasti, mutta viihtyi muuten tosi hyvin. Halli oli kuvittelemaani kapeampi, mutta silti ihan mukavan kokoinen, ja mikä tärkeintä; esteitä oli paljon, eikä ratoja tarvinnut suunnitella esteiden lukumäärän mukaan niinkuin yleensä. Koska kyseessä oli viras paikka, halusin ottaa useamman aika helpon radanpätkän ja lisäksi sitten yksittäisiä pieniä harjoituksia muistin virkistämiseksi :)


Otin radan Agarwaenin vanhasta blogista ja muuntelin sitä, koska en viitsinyt raahata A:ta nurmelle ja halli osoittautui hieman kapeaksi alkuperäiselle ratasuunnitelmalle, mutta kuitenkin. Lara oli radalla viimeksi Maalahden epiksissä, joista on jo muutama viikko aikaa, ja koira oli mielettömän virtainen; se kuumui jo verrytellessä, ja kun tutustuin rataan ja koira oli kiinni, se haukkui ja piti epämääräistä malttamatonta örinää. Ensimmäisillä radanpätkillä se ei malttanut keskittyä ja liukasteli nurmella, ja omakin ohjaus oli tietysti aluksi vähän ruosteessa.

Tuossa esteet ovat vähän väljemmin kuin oikeasti, enkä saa päähäni missä kutosputki tarkalleen ottaen oli, mutta jotain tuohon suuntaan. Rata on tosi simppeli eikä tuossa ollut oikeastaan mitään sen kummempaa. Olin 8-9 hyppyjen suhteen aika epävarma, mutta niissä ei ollut mitään ongelmaa: koira piti ohjata hypylle viistosti (putkesta poispäin, "tyhjää" sivua kohti), ottaa hallintaan ja kierrättää ysille. Hypyillä 11 ja 12 piti ottaa useampi toisto, koska tuo välistävetokulma on Laralle vieras ja se meni muutenkin vähä hökeltäen, joten sitä piti ohjata vähän normaalia tarkemmin. Koko rata meni kuitenkin parilla toistolla läpi, ja Lara teki hyvin, ja oli nopea, lievästi sanottuna!

Sitten kerrattiin vähän puomin kontakteja, joissa ainoa moite oli, ettei koira malttanut lopettaa, vaan puomin päähän päästessään ravaili sitä sitten edestakaisin niin kauan, kunnes huusin toisen esteen. Osaahan tuo aika rasittavakin olla. Mutta tosiaan, naksutin on ollut meillä korvaamaton apu noissa kontakteissa, ja ne meni nytkin tosi hyvin!

Kepit. Ne on menny samalla käsiohjauksella koko syksyn, ja mun on ollut kyllä tarkoitus häivyttää kädet pois, muttamutta... Sitä ei vaan oo saanu alotettua, ja kädet on jääny. Tänään Lara meni kepit kuitenkin tosi hienosti, eikä mun tarvinnut näyttää välejä, kunhan pidin kättä lähellä ja se pujotteli itse, mikä on meille aikamoinen edistysaksel. Kun käsi oli kauempana, koira jätti keppejä välistä, joten pidin sen vielä vierellä ja häivytän sen siitäkin pikkuhiljaa.

Hienon pujottelun jälkeen raahattiin keinu nurmelle. Se on parantunu huimasti, mutta sitäkin harjoteltiin viimeksi ehkä kuukausi sitten, joten aattelin ottaa vain kevyesti muutamat toistot ilman rämähdystäkään. Äiti (joka lähti varta vasten keinuassariksi) ei kuitenkaan ottanut keinua ensimmäisellä yrityksellä vastaan, ja se rämähti arvaamatta. Lara säikähti, mutta pysyi makuullaan ja lähti keinusta vasta luvan saatuaan, mutta seuraavat kerrat menivätkin sitten siinä, että koira meni keinuun kyllä innoissaan (yleensä odottamatta lupaani...), mutta pysähtyi makuulle jo keinun puolessa välissä niin, ettei toinen pää edes noussut, josta minun oli houkuteltava se toiseen päähän, josta se lähti heti keinun osuessa maahan, odottamatta lupaa. Tarvittiin useita toistoja, että koira oikeasti tuli keinun päähän asti ja odotti lähtölupaa, mutta kyllä se sujui lopuksi ihan hyvin. Harmihan toi on että tuli noin takapakkia, just kun keinu alko sujua... :/

Lara irtoaa tosi hyvin, mutta harjoteltiin muistin virkistykseksi vielä eteen-käskyä, mikä meni moitteettomasti. Vaikka no - miten nurmella olevan lihapullapalan luokse juokseminen parin hypyn kautta voisikaan epäonnistua noin ahneen koiran kanssa? Ollaan siis pidetty muutaman viikon tauko ja reenit on nyt samaa luokkaa kun 2½ vuotta sitten.. mahtavaa. 


Ensimmäinen rata on myöskin yksinkertaistettu versio Agarwaenin blogista pöllimästäni radasta. Ihan simppeli peruspätkä; kierrättämällä ykköshypyltä puomille ja kolmosella koira hanskaan, mistä kierrätin sen 4-5-6-7 vain niin, että olin kokoajan samassa kohdassa esteringin keskellä ja pyörin rintamasuunta kokoajan koiraan päin. Muistan kuinka tehtiin joskus syksyllä samantyyppistä mutta astetta ovelampaa kuviota, enkä saanut sitä ohjattua millään, kunnes koitin tuota tekniikkaa, mikä kuulosti päässäni täysin naurettavalta, mutta toimi heti! Sitten seiskahypyn jälkeen koira vaan putkeen, ja ysiaidan edessä ennen sitä, josta ohjaus hyppyyn toiselta puolelta. Tämä rata ei paljoa ajattelua tarvinnut, ja se oli kerralla menty läpi. Lara oli noiden yksittäisten kontakti- ja esteharjoitusten ansiosta paljon skarpimpi kuin ensimmäisellä radalla, muttei kuitenkaan rynninyt puomille tai hypännyt kontaktin yli :)

Viimeisessä radassa halusin yhdistää kepit ja eteen-käskyn, mistä syntyi sitten tuollainen pätkä. Kepeillä Laralla oli yllättävän paljon intoa ja ne meni taas sillä, että pidin kättä koiran vierellä ja se haki välit itse. Kolmoselle ohjaaminen osoittautui yllättävän hankalaksi varsinkin, kun vauhti loppui keppien jälkeen palkkaamisen takia. Mutta ohjasin kolmoselle seinän puolelta, sitten välistävedolla neloselle, mistä kutsumalla vitonen ja putkeen, josta seiska ja kasi eteen-käskyllä ja lopussa lihapullapalkka! Vaihdoin tosiaan makkarat lihapulliin, mikä on osasyyllinen Laran innostukseen. Koira teki viimeisen radan kivasti, keskittyneesti ja nopeasti, ja sen jälkeen otettiin vielä loppuverkaksi vähän hölkkää ja pikaiset venyttelyt. Halli ylitti odotukset ja yllättävän paljon saatiin tunnissa aikaiseksi; kolme pientä rataa, kontakteja, eteen-käskyä ja erikseen keppejä ja keinua, varmaan aktiivisin reeni tähän asti!

2 kommenttia:

  1. Meidän seura (Keski-Pohjanmaan Koirakilta) järjestää agilitymöllejä keväällä 10.3 ja 5.5, jos kiinnostaa :) Ainakin alustasti opn noi ajankohdat ilmoitettu.

    VastaaPoista
  2. Kiitti tiedosta! Näillä näkymin voitas tulla ehkä molempiin :)

    VastaaPoista