sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kokkolan kisat


Eilen mentiin Keskipohjanmaan Koirakiltan kisoihin Kokkolaan. Mulla oli selvä aikataulu; herätys kuudelta, lähtö seitsemän jälkeen ja paikalla reilua puolta tuntia ennen rataantutustumista. Loppujenlopuksi heräsin vähän yli puoli kahdeksan, ei muuta kun vaatteet päälle ja nopeesti menoksi! Tauno heitti mut ja Laran, ja rapsahtihan siinä kiireessä ihan mukavat ylinopeussakotkin... Kerettiin, mutta ei oltu paikalla liian aikasin. 

Satoi kaatamalla melkeen koko aamun, mutta kisat pidettiin onneksi hallissa. Osallistuttiin vaan yhdelle agilityradalle. A-rata oli tosi mukava, 16 esteen rata, jonka ihanneaika oli 46s. Lähdin kakkoselta, valssasin ysi- ja 11-hyppyjen jälkeen ja ohjasin loppuradan 13-putkelta eteenpäin vasemmalta. 

En ollut tietenkään käyttänyt Laraa kunnon lenkillä ja se oli nukkunut koko matkan, joten sillä oli hirveesti virtaa. Lähtö sujuikin lupaavasti puomin alastulokontaktille asti, johon se hidasti pikkuhiljaa ja lopulta pysähtyi. Se ei ollut kuulevinaankaan mua, mutta kun olin antanut vapautuskäskyn, kissitellyt ja innostanut sitä tarpeeksi kauan, se yhtäkkiä heräsi ja päästiin jatkamaan rataa. Aluksi vauhti oli aika nihkeää, mutta koira irtos ja kuunteli tosi hyvin ja kepit oli ihan loistavat. Loppusuoralla se otti kunnon spurtin ja päästiinkin maaliin ilman ratavirheitä, ajalla 51.91s (49s). Tulokseksi tuli siis 5,91 ja sija 4/7. 

Oon ihan hurjan tyytyväinen tohon! Meidän lisäksi vain yksi medi suoritti radan ilman ratavirheitä, ja kolmestatoista maksista ei yksikään. Ei huono rata ollenkaan!

Ei päästy kuitenkaan lähtemään heti A-kisan jälkeen, koska kilpailukirjoja ei oltu palautettu, joten katsottiin vielä palkintojenjaot, B-kisa ja C-kisan rataantutustuminen. Se ei kuitenkaan haitannut, kun sai samalla vaihtaa kuulumisia Sannan ja Marin kanssa, ja nähtiin muitakin tuttuja. Kieltämättä vähän harmitti että ilmottauduin vaan yhelle radalle, kun varsinkin hypäri oli niin kivannäkönen ja koiralla oli radan jälkeen kunnon tekemisfiilis päällä. Hetken haukuttuaan se jaksoi kuitenkin olla nätisti :) Jospa sitä seuraavissa kisoissa uskaltautuis jo useammalle radalle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti