torstai 6. syyskuuta 2012

Treenaamista mätsäreistä agilityyn

Yleensä Laran tassu- ja korvakarvat pysyy ihan siisteinä, kun on näyttelyitä ja mätsäreitä, mutta taas pääs kulumaan kuukausi viime näytelmistä ja koira oli ihan järkyttävän näkönen! Niinpä tiistaina otin oikeen asiakseni laittaa ton kuntoon. Kun pääsin koulusta, ensimmäinen asia minkä tein oli kynsien leikkaaminen ja tassunpohjien siistiminen, ja illalla viimeisenä ennen nukkumaanmenoa leikkelin korvat ja siistin tassut päällisin puolin. Otettiin vaan pahimpia pois, ei mitään kovin perusteellista, mutta huomattavasti nätimpi siitä tuli! Samalla rasvattiin tassunpohjat ja harjailtiin vähän hampaita. Toi harjailu on vähän jäänyt, ja se on vieläkin opettelun tasolla...

Lara on nyt muutenkin vähän ressukan näkönen, siltä lähtee tolkuttomasti karvaa ja oonkin karstannut karstallisen alusvillaa pois melkein joka päivä. Nappasin nopeesti maailman epäedustavimman 4v 4kk -rakennekuvan, johon en jaksanu turkkia laittaa.


Eilen ohjelmassa oli spontaanisti Nurmon mätsärit, johon mua ei kauheesti innostanut lähteä. Pääasiana ei kuitenkaan ollut osallistuminen, vaan oltiin sovittu Heidin kanssa, että se saa kokeilla Laraa Seinäjoen KV:n junnuja varten. Äiti lähti kuskiin, ja sitä odotellessa lähtö vähän venyi, joten oltiin paikalla tyylikkäästi neljä minuuttia myöhässä, ja ilmottautuminen oli loppunut tasalta... 

No ei siinä mitään, junnukehän loppumista ootellessa tokoiltiin Laran kanssa ihan urakalla, enkä muista koska oisi tehnyt niin hyvin! Otettiin paljonpaljon seuruuta, jättävät, luoksaria ja vähän paikallaoloa, kun oli niin hyvät häiriötkin. Tosi lyhyitä pätkiä, ehkä parhaimmillaan 20s muutaman metrin välimatkalla, kun oon ite niin laiska tossa... Seuruu oli sitten niin mahtavaa; tosi tiivistä, kontakti pysy hyvin ja koira oli koko ajan niinku lentoon lähös. Välillä vähän edisti, mutta olipahan virtaa! Jotain videopätkää muka otin, mutta en nyt jaksa tänne laittaa. Otettiin myös vähän näyttelyravia ja seisotusta ilman hihnaa, ja tokovaihe jäi sen verran päälle että kontakti pysy koko ajan herkeämättä.

Kun junnukehä sitten loppu ja Heidi sai yhden koiran esitettyä, se sai tehä Laran kanssa vähän aikaa. Aluksi koira oli niin hukassa, tarjos koko ajan perusasentoa ja seisominenkin meni ihan istumiseksi. Aika automaatti se on näköjään tokoillessa! Heidi kävi välillä kehässä omankin koiransa kanssa ja tuli vielä takasin, ja meni jo paljon paremmin, liikkeet varsinkin tosi kivasti. Taisi siinä hommaakin olla, mutta Seinäjoella menee helpommin kun en tokoile sen kanssa ennen junnuja. Ja yllättävän vähän se oli munkaan perään.

Jyväskylän KV:n viimeinen ilmottautumisäivä halvimmalla hinnalla on huomenna. Koitin maanantaina ilmottaa ekaa kertaa, mutta sivusto herjas ettei maksamista voida suorittaa sivuston vikojen vuoksi. Eilen se ei sitten antanut valita koiraa, ja aattelin että varmaan se sen valitsi, kunhan sekoilee, mutta eipä valinnutkaan ja maksoin vahingossa vaan sen 1,5e palvelumaksun... Jos en onnistu ilmottamaan tota halvimmalla, niin meiltä jää kyllä menemättä, kun ei se kovin tärkeä ole. Ja ehkä me mennäänkin mielummin Pietarsaareen kisaamaan sillon ;)



Tänään menin Laran kanssa kentälle reenailemaan pitkästä aikaa. Mulla oli kerrankin jopa kamera mukana ja saatiin noi radat jotenkin ikuistettua, kun laitoin kameran muurinpalan päälle. Keppejä ei nyt otettu radalle, kun en jaksanut siirtää niitä kentän laidalta keskemmälle, mutta otettiin alkuun parit kepit vasemmalta ja aika itsenäistä menoa oli! :)

Ensimmäisellä radalla otettiin siis kolmonen kierrolla ja siitä neloselle välistävedolla jossa samalla valssasin ja kutosella jäin ite lähelle puomia, että saataisiin jonkinlaista leijeröintiä, mutta ei tota kai ihan lasketa. Lara oikeen puhku energiaa! Se ei meinannu malttaa keskittyä, joten varsinkin välistävedot vaati pari toistoa, kun omakin ohjaus meni vastakkaista kättä käyttäessä vähän sekasin. Toi mun ohjaus on kyllä niin järkyttävän näköstä kun saa videolta kattoa, mutta koira teki loistavasti ja varsinkin kontaktit meni nopsasti.

Toisella radalla piti tehdä vähän enemmän toistoja. Puomin kontaktit hidastu koko ajan ja toisella kerralla, kuten videolta voi huomata, koira pysähty kontaktille eikä meinannut lähteä, vaikka annoin luvan. Putkelle vedin koiran tosi tiiviisti ettei se hypännyt aitaa tai mennyt aalle. Kolmosputken jälkeen Lara oli aluksi vähän hukassa, kun esteväli oli niin pitkä ja olin ite lähempänä keinua, mutta toisella yrityksellä se haki jo ite hienosti, ja välistävedotkin meni nätisti, mitä nyt aika isolla kaarteella. Keinulla se alko loppua kohden pysähtymään vähän liian aikasin, mutta oon tosi tyytyväinen siihenkin. Ihan viimeisellä radalla en jaksanut lopussa enää ite juosta, mutta onneksi koira toimii hyvin eteen-käskyllä! :D

Otettiin vielä muutama toisto ihan vaan puomia niin, että palkkasin kontaktilla, ja koira kyllä tykkäsi, mutta tuli lopun silti normaalia hitaammin. En usko että toi mistään lihasjumeistakaan johtuis, kun ollaan kutienkin venytelty nykyään aika paljon, eikä aalla tai käännöksissä ollu mitään ongelmaa. Lakkenkin puomi mentiin sunnuntaina vaan kerran, mutta voiskohan se johtuu kumminkin siitä... Loppuun tehtiin neljän esteen jumppasarjaa, joka oli Laralle tosi mieluisa lopetus. Laitoin rimat aidan "jalalle" tai miksi sitä ikinä kutsutaankaan, kuitenkin niin alas kuin sen saa, korkeutta ehkä 10-15cm kun ei olla ennen tehty. Se meni muutamat toistot, ja kaikki ihan puhtaasti ja nätisti :) Hiiiieno koira!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti