sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Voitto kotiin


Me suunnattiin tänään Seinäjoelle Lagun epiksiin. Oltiin paikalla kahdeltatoista, juuri ennen kisojen alkamista, ilmottauduttiin ja mentiin ulos, koska hallissa ei saanut olla koiria möllien aikana. Tuolla oli siis hyppy-putki-luokka ja sitten vielä kisamöllit, joiden aikana kerettiin tehdä ensin 45 minuutin kävelylenkki ja myöhemmin juosta vielä puolisen tuntia. Sää oli kyllä niin hyvä, etten pistänyt pahakseni ollenkaan!

Kahden tunnin odottelun jälkeen mentiin halliin ja pääsin tutustumaan kisaavien rataan. Tykkäsin tosta paljon! Musta ei tuntunut ollenkaan että oltais kisoissa, vaikka nuo nyt vaan epäviralliset olikin, Lara kun oli käyttäytynyt koko päivän niin hyvin että radallekin mentiin rennoin mielin. Aattelin että se varmaan sinkoaisi heti lähdössä puomille, mutta kakkosaidan pakkovalssi toimi hyvin, ja nelosaidastakin selvittiin, vaikka pysyin oikealla puolella. Keppeihin oon supertyytyväinen, ne meni ihan normaalilla vauhdilla ilman yhtään pysähtymistä! Aalla mun piti leikata takaa mutta olin niin hämmentynyt kepeistä että se jäi, mutta eipä mun tarvinnutkaan vaihtaa puolta. Toi oli kaikenkaikkiaan ehkä nätein rata mitä ollaan ikinä tehty. Koiralla oli ihan kivasti vauhtia, mutta meno oli koko ajan jotenkin tosi varmaa ja hallittua. Harmi etten hoksannut nakittaa ketään kuvaamaan! Tehtiin siis puhdas rata ajalla 38.15s (45s) eli tulokseksi saatiin -6,85.

Meillä oli lisästarttikin, joten päästiin pian radalle uudestaan. Aika lailla samanlainen rata kuin ensimmäinenkin, hallittua ja kivannäköistä menoa, mutta kepeillä Lara pysähtyi kerran. Hetkeksi vaan, mutta otettiin siitä kuitenkin vitonen. Niin ja leikkasin ennen aata. Siitä 5vp ajalla 35,44, jota siis jopa parannettiin! Medejä taisi olla kuusi tai jotain sinne päin, joista tuli vain kaksi nollaa ja loput hylättiin. Ero oli vain parista sekunnista kiinni, mutta me voitettiin, ja valitsin palkinnoksi sellasen sanomalehti-vinkulelun. Tosi onnistunut reissu siis, hienohieno koira!

3 kommenttia: