sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Koira osaa, ohjaaja ei


Tänään käväistiin vaihteeksi agilitykentällä. Isä lähti joukkoon, ja pääasiana olikin valokuvaus, eikä treenaaminen. Tarkoitus oli kuvata vähän erilaista pätkää GoPro-kypäräkameralla, mutta sen akku olikin loppu.

Tehtiin alkuun taas jumppasarjaa pari toistoa. Sitten otettiin aika paljon vaan yksittäisiä esteitä että saatiin kuvia. Kun Lara eilen pysähtyi puomin alastulokontakteilla, tänään en meinannut pysyä millään sen perässä, ja parit kontaktit se hyppeli ylikin. Laitoin sitten namialustan, ja koira teki tosi hyvin! Se ei ollut saanut aamupalaakaan, ja se näkyi ihan loistavassa työskentelyssä.

Toistoja sai tietysti ottaa aika paljon onnistuneiden kuvien saamiseksi, ja rakentelin loppuun tollasen mukavan pienen radan. Ohjasin aluksi niin, että valssasin kolmoshypyn jälkeen, jatkettiin neloshypylle suoraan ja valssasin taas ennen keinua. Lara oli tajuttoman nopea ja kuunteli hyvin, mutta vitoshyppy tökki, kun en yksinkertasesti ehtinyt putken päähän ennen koiraa. Tehtiin rata pari kertaa, kunnes tajusin vaihtaa ohjausta niin, että pysyin kolmoshypyn jälkeen vasemmalla puolella kuten videossa. Tossakaan ei tosin oo mitään järkeä kun nyt kattoo, jälkeenpäin aateltuna vitoshypyllä ois kannattanu tehä takaaleikkaus eikä tehdä tollasta turhaa silmukkaa... Tossa vaiheessa vauhti oli vähän hiipunu, mutta kyllähän se alko tossa putken jälkeen pinkomaan vähän ripeemmin. Puomin viiminen alastulokontaktikin on ihan kuraa kun kiirehdin ite enkä oottanut koiraa, mutta korjattiin se jälkeenpäin.
       Toi ohjaus on jotain ihan järkyttävää, mutta koira teki hyvin. Ja opimpahan taas jotain jos ei muuta!


 


2 kommenttia:

  1. Lara menee niin hienosti! <3

    Laitoin sun messengerin sähköpostiin muutaman kuvan lauantailta. Laitoin ne koulun sähköpostista niin älä ihmettele kuka e1001498 sulle laittaa viestiä :D

    VastaaPoista