torstai 3. tammikuuta 2013

Hello cold world


Niin vaan vuosi vaihtui ja blogikin heräilee pikkuhiljaa joululomalta. Itse jouluaatto vietettiin sukulaisten luona, ja koska siellä on kissa, Lara jäi yksin kotiin talovahdiksi. Mulla oli joululomalla kovasti ohjelmaa ja olin aika vähän kotona, joten Lara on vaan ottanut rennosti ja kerännyt voimia tätä vuotta varten! Välillä oli tosi jäätäviä ja huonoja kelejä, jotka rajoittivat myös lenkkeilyä. Uusi vuosi meni mukavasti kotona hyvässä seurassa, ja raketeistakin selvittiin hengissä, vaikka pikkukoira aluksi ihan kunnolla panikoikin.

Lauantaina Lara kävi taas hierojalla, ja lavat olivat ehtineet kahdessa viikossa jo jumittua vähän. Sovittiinkin Hanskin kanssa, että se saa seuraavalla kerralla opettaa mua hieromaan noi lavat, ettei tarvi jatkaa hierontavisiittejä viikottain! Sunnuntaina oltaisiin menty Seinäjoelle epiksiin, mutta yöllä tuuli niin paljon, että meidän piha ja tie olivat ihan tukossa. Ei sitten saatu kuskia, ja ollaan ihan hyvällä omallatunnolla pidetty täydellistä taukoa agista - ja kaikesta muustakin.

Kisaamista jatketaan taas helmikuussa. Päivitän kisoja kalenteriin sen mukaan, kun ne varmistuvat, ja valmennukset sen mukaan, kun tiedän treenipaikat. Nyt pitäisi mahollisimman pian päästä treenaamaan säännöllisesti heti kun noi halliasiat vähän selkenee, ja taidetaan tammikuun aikana käydä epiksissäkin.

8 kommenttia:

  1. Upea toi teidän palkintoseinä! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin onkin, meillä taitaa rajoittua kolmeen ruusukkeeseen ja yhteen pokaaliin :) Kyllä me vielä kiritään!

      Poista
    2. Hah, ilman muuta! :) Noitakin on kuitenkin neljä vuotta kerätty, viime vuonna taidettiin saada neljä pokaalia ja pari ruusuketta.

      Poista
  2. Ihania kuvia. :)
    Välillä on kyllä hyvä pitää totaallista taukoa. Mä uskon että uus kausi starttaa hyvin käyntiin kun on saanu koirakin levätä kunnolla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samoilla linjoilla mennään! Vähän kyllä epäilyttää tauon jälkeen pyrähtää heti valmennukseen, mutta saas nähä miten tässä käy :D Ja kiitos :)

      Poista
  3. Mahtava pipari!! :D Ja hienosti asteltu noi pakinnot :)

    VastaaPoista